ÄKS

Äänekoskelainen rekkakuski törmäili ABC:n pihassa – poistui ilmoittamatta

02.02.2015 11:25

Raskasta ajoneuvoyhdistelmää kuljettanut äänekoskelaismies töppäili Hirvaskankaan ABC-liikennemyymälän pihassa ikävällä tavalla. Varomattomuuden vuoksi mies törmäsi perävaunullaan parkissa olleeseen henkilöautoon, joka siirtyi osuman voimasta parin metrin päähän.

Ikävämmäksi tapahtuneen teki se, ettei parkkipaikalta itse poistumassa ollut rekkakuski jäänyt selvittämään tapausta. Noin 30-vuotias mies poistui paikalta heti kolarin jälkeen eikä ilmoittanut siitä kellekään.

Henkilöauton omistajan onneksi syyllinen saatiin selvitettyä. Perävaunu osui vuosimallin 1991 Audin etukulmaan, mutta autosta saatiin vielä omistajan, Keski-Pohjanmaalta kotoisin olevan nuoren naisen onneksi menopeli.

Äänekoskelaismies tuomittiin siis kahdesta liikennerikkomuksesta: törmäyksestä ja vastuun pakoilusta. Mies sai teoistaan kymmenen pöiväsakkoa. Maksettavaa tuli 160 euroa.

Rikkomukset tapahtuivat perjantaina 18. heinäkuuta yöllä kello 1.45.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy