ÄKS

Äänekoskella 12 uutta koronapositiivista henkilöä

12.09.2020 16:46 (muokattu 12.09.2020 19:48)
Äänekoskella tilanne on kääntynyt huolestuttavaan suuntaan. Nyt pidetään huolta hygienista sekä turvaväleistä. Myös turhaa liikkumista julkisilla paikoilla on syytä välttää.

Koronatilanne kääntyi Äänekoskella huolestuttavaan suuntaan. Tänään lauantaina meille kirjattiin 12 uutta koronapositiivista henkilöä. 

 

Äänekoskella on todettu 12 uutta COVID-19- eli koronavirustartuntaa, jotka liittyvät aiempaan nuorten tartuntaketjuun. Altistuneita on useita kymmeniä. Altistuneisiin ollaan yhteydessä ja heidät asetetaan karanteeniin. Tartuntaketjut selvitetään ja tartuntatautitilannetta seurataan aktiivisesti.

Tämän viikon aikana on Äänekoskella kirjattu 15 koronapositiivista näytettä.

Altistuminen tapahtui 5. syyskuuta  yksityistilaisuudessa jossa oli mukana nuoria, altistuneiden määrä oli noin  25. Altistuneisiin on oltu yhteydessä ja heidät on asetettu karanteeniin. Terveysviranomaiset ovat selvittäneet tartuntaketjuja.

– Nyt on tullut taas aika miettiä, onko tarpeellista lähteä liikkumaan julkisille paikoille. Nyt on otettava tosissaan annetut hygieniaohjeet, ryhdyttävä käyttämään maskeja sekä muistettava noudattaa turvavälejä, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Nyt muistutetaan äänekoskelaisia koronaturvallisesta käyttäytymisestä. Tarpeetonta kokoontumista tulee välttää ja sairaana on pysyttävä kotona.
Kukin oppilaitos tiedottaa itse omaa toimintaansa koskevista opetusjärjestelyistä ja niiden mahdollisista muutoksista. Esimerkiksi Äänekosken lukio tiedottaa lukion järjestelyistä ja Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus (Poke) ammatillisen koulutuksen järjestelyistä.
Toimintaohjeita tartuntaa tai altistumista epäilevälle on saatavilla Äänekosken kaupungin www-sivuilta ( https://www.aanekoski.fi/korona ) ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin www-sivuilta ( https://www.ksshp.fi ).
EDIT: Kaupunki täsmentää:

Kukin oppilaitos tiedottaa itse omaa toimintaansa koskevista opetusjärjestelyistä ja niiden mahdollisista muutoksista. Esimerkiksi Äänekosken lukio tiedottaa lukion järjestelyistä ja Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus (Poke) ammatillisen koulutuksen järjestelyistä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy