Keski-Suomessa oli huhtikuun lopussa yhteensä 13 872 työtöntä työnhakijaa. Se on 3 264 (-19,0 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 626 henkilöä vähemmän kuin kuukausi aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta oli huhtikuussa 11,2 prosenttia.
Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta. Huomiolle pantavaa on, että työttömien ja lomautettujen määrä laski vuoden takaiseen verrattuna. Myös vuoden työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä laski, mutta kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä nousi.
Uusia avoimia työpaikkoja oli huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten ja Keski-Suomessa kymmenen kuntaa saavutti huhtikuussa alle 10 % työttömyyden. Äänekoskella työttömiä työvoimasta olki 11,6 prosenttia.
Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa muissa kunnissa paitsi Kivijärvellä ja Konnevedellä. Suhteellisesti eniten laskua tapahtui Toivakassa (-30,0 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Kivijärvellä (14,1 %) ja vähiten Muuramessa (7,5 %).
Huhtikuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 5 588, mikä on 664 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömistä yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 3 095, mikä on 715 enemmän kuin vuosi sitten.
Keski-Suomessa oli huhtikuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6 920 henkilöä, mikä on 204 (3,0 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin