ÄKS

Äänekoskella ilmaantuvuus laskussa – Jyväskylässä nousussa

13.10.2020 17:24

Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän kokouksessa todettiin, että epidemiologinen tilanne on KSSHP:n alueella Jyväskylässä kiihtymisvaiheen kynnyksellä – uusia rajoituksia ja suosituksia ei alueelle tässä vaiheessa anneta – tilannetta pohditaan uudestaan perjantaina 16. lokakuuta. 

 

Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä kokouksessa todettiin tänään, että johtoryhmä on huolissaan viikonlopun aikana ilmenneestä koronavirusepidemiatilanteesta Jyväskylän alueella ja se edellyttää päivätasoista erityisseurantaa. Johtoryhmä päätyi keskusteluissaan kuitenkin siihen, että vaikka tapauksia on viime päivinä ilmaantunut paljon, ne ovat valtaosin liittyneet tiettyyn tunnettuun ryppääseen, ja sen vuoksi tilanteen nähtiin olevan tällä hetkellä myös Jyväskylässä hallinnassa, eikä uusia rajoituksia tai suosituksia annettu.

Kokouksessa päädyttiin kuitenkin siihen, että näin alkuviikosta on vaikea sanoa, millaisessa kokonaistilanteessa Jyväskylässä ollaan tämän ryppään osalta loppuviikosta ja siksi tilannetta tullaan arvioimaan myös tämän johtoryhmän osalta uudestaan tulevana perjantaina 16. lokakuuta. Tuolloin johtoryhmälle annetaan uusin kuva kokonaistilanteesta ja ketjujen välisistä yhteyksistä.

Kokouksessa todettiin myös, että KSSHP:n alueella eri kuntien välisissä tilanteissa on valtavat erot, ja Jyväskylä pois lukien tilanne on ollut muissa alueen kunnissa hyvin stabiili. Viimeisimpien tietojen mukaan muun muassa Äänekoskella ilmaantuvuus on laskenut 16,1 ja Laukaassa 5,3 ja suurimmassa osassa Keski-Suomen kuntia ilmaantuvuutta ei edes voida laskea.

– Jyväskylän tilanne on tällä hetkellä hallinnassa, vaikka viimeisen viikon aikana taudin ilmaantuvuus on noussut Jyväskylässä 43,3. Positiivista tässä on se, että täällä tartunnan saaneiden joukossa on tälläkin hetkellä hyvin vähän niitä, joiden tartunnan lähdettä ei tiedetä, toteaa KSSHP:n johtaja Juha Kinnunen.

Kokouksessa todettiin myös se, että Fimlabin tiimoilta viime päivinä ilmennyt analyysiviive täytyy saada korjaantumaan.

Johtoryhmässä käsiteltiin myös maakunnan jäljittämiseen kouluttautuneiden tilannetta ja sovittiin, että KSSHP:n rekrytointiin kerätään jäljittäjistä tarkat tiedot ja heitä voidaan käyttää koko KSSHP:n alueella aina tarvittaessa.

STM:n ohjeiden mukaisesti Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän tehtävänä on seurata maakunnallisen koronavirustilanteen tilannekuvaa ja tehdä sen perusteella analyysiä erilaisista päätöksistä, suosituksista ja linjauksista. Seuraavan kerran johtoryhmä kokoontuu arvioimaan KSSHP:n alueen tilannetta perjantaina 16. lokakuuta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy