Kuvan vanhainkoti liittyy asiaan jotenkin.
Eläkeläisten tulotaso on Äänekoskella varsin hyvä. Kaupungin kirjoilla olevien eläkeläisten keskimääräinen kokonaiseläke on 1328 euroa kuussa.
Keski-Suomessa paremmin menee vain Jyväskylän (1460), Muuramen (1403) ja Jämsän (1379) eläkeläisillä. Siis jos eläketuloja käytetään mittarina.
Maakunnan suurten kuntien johdolla keskisuomalaisten keskimääräinen eläketaso oli 1329 euroa ? eli käytännössä sama kuin Äänekoskella. Koko maan keskiarvo on 1368 euroa kuussa.
Pikkukunnissa eläkkeet ovat pienemmät. Vaatimattomin tulotaso on Kyyjärvellä, jossa keskimääräinen kuukausitulo on 1034 euroa.
Hieman erilainen on meno Kauniaisissa, jossa keskimääräinen eläke on 2661 euroa. Missään muussa kunnassa ei päästä yli 2000 euron.
Suomen pienituloisimmat eläkeläiset asuvat Isojoen kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Isojokiset jäävät koko maassa ainoina alle tuhannen euron kuukausieläkkeen, tosin vain niukasti: 999 euroa.
Tiedot perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen tilastoihin vuoden 2011 lopulta. Keskiarvoon ei ole laskettu osa-aikaeläkeläisiä.
31. joulukuuta 2011 Äänekoskelle kirjattiin 5993 eläkeläistä. Heistä osa-aikaeläkkeellä oli 126. Ulkomailla asuu lisäksi 192 äänekoskelaista.
Vanhuuseläkkeellä on 5118 äänekoskelaista, joista 495 on alle 65-vuotiaita.
Työttömyyseläkkeellä äänekoskelaisista on 158. Työkyvyttömyyseläkeläisten määrä on 1183. Maatalouden erityiseläkettä nauttii tasan sata koskelaista.
Äänekoskelaisista eläkeläisistä 131 saa alle 600 euron kuukausieläkettä. Yli 1800 euron eläkettä nauttii 1071 äänekoskelaista.
Äänekoskelaisille maksettiin vuonna 2011 eläkkeitä yhteensä 93,8 miljoonaa euroa. Niistä kansaneläkkeiden osuus oli 11,5 miljoonaa. Työeläkkeistä yksityissektorin osuus oli 54,1 miljoonaa ja julkisen sektorin 28,2 miljoonaa.
Eläkejärjestelmien suhteet peilaavat varsin hyvin koko valtakunnan lukemia.
5,4 miljoonasta suomalaisesta 27,4 prosenttia eli liki 1,5 miljoonaa kuuluu eläkkeensaajiin. Äänekoskelaisista eläkeläisiä on 30,5 prosenttia.
Keskimääräinen kuukausieläke euroina Keski-Suomen kunnissa
Hankasalmi 1 147
Joutsa 1 185
Jyväskylä 1 460
Jämsä 1 379
Kannonkoski 1 131
Karstula 1 103
Keuruu 1 316
Kinnula 1 040
Kivijärvi 1 117
Konnevesi 1 115
Kuhmoinen 1 232
Kyyjärvi 1 034
Laukaa 1 271
Luhanka 1 114
Multia 1 093
Muurame 1 403
Petäjävesi 1 155
Pihtipudas 1 106
Saarijärvi 1 172
Toivakka 1 214
Uurainen 1 173
Viitasaari 1 185
Äänekoski 1 328
Äänekoskelaisten eläkeläisten ikäjakauma
0?15-vuotiaat 57 kpl
16?44-vuotiaat 225 kpl
45?54-vuotiaat 308 kpl
55?59-vuotiaat 368 kpl
60?64-vuotiaat 1085 kpl
65?69-vuotiaat 1258 kpl
70?79-vuotiaat 1814 kpl
yli 80-vuotiaat 1070 kpl
Huom: tässä tilastossa mukaan on laskettu myös ulkomailla asuvat äänekoskelaiset.