Viimeisen viikon aikana Äänekoskella on annettu neljä maastopaloilmoitusta. Eilen Hietaman lähistöllä, Mansikkavuorella, äestyskoneistuksesta lähtenyt kipinä poltti noin viisi hehtaaria hakkuualuetta ja talousmetsää.
– Mitään vakavaa vaaraa ei eilisessä palossa ollut. Maastopalo ei ehtinyt asutuksen lähelle, palomestari Markku Kinnunen kommentoi tapahtunutta.
Tänään paloasema sai palon alun hallintaan puolen päivän aikaan Matilanvirrantien varressa, viisi kilometriä Sumiaisista.
– Kuiva maasto, pouta ja tuuli luovat erittäin herkät edellytykset maastopaloille. Kipinä syntyy helposti metsäkoneiden osuessa kiviin, ja palo leviää helposti tällaisissa olosuhteissa. Mitään ei ole oikein tehtävissä maastopalojen estämiseksi, tilanteisiin on vain varauduttava ja urakoitsijan lisättävä varovaisuutta tällaisena aikana, Kinnunen toteaa.
Äänekoskella on tällä hetkellä voimassa kevään ensimmäinen maastopalovaroitus. Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Pauli Jokisen mukaan sateita ole tiedossa lähipäivinä.
– Etelä-Suomen päällä on tällä hetkellä kapea sadealue, joka on matkalla pohjoiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että sateet ovat heikkenemässä. Huomiseksi on Äänekosken alueelle luvassa hieman pilvisempää ja kosteampaa, mutta varsinaisia sateita on odotettavissa mahdollisesti vasta loppuviikon tienoilla, Jokinen kertoo.
Ellei mitään suurta muutosta tapahdu, niin maastopalovaroitus pysyy voimassa tulevinakin päivinä.
– Kannattaa tarkistaa varoitukset ennen avotulen sytyttämistä. Pallogrillin tai perinteisen kaasugrillin käyttö onnistuu, mutta kuivaan maahan ei tule sytyttää avotulta, Jokinen painottaa.