ÄKS

Äänekoskella varsin laimea innostus aluevaaliuurnille

23.01.2022 20:31 (muokattu 23.01.2022 20:37)
Ensimmäisen kolmen tunnin aikana kävi Suolahdessa äänensä antamassa vain 60 henkilöä.

Äänekoskella jäätiin äänestysaktiivisuudessa Keski-Suomen häntäpäähän, 23,3 prosentilla. Eikä varsinaisena vaalipäivänä tulos parantunut. 

 

Äänekosken äänestysprosentti jäi vain 45,2 prosenttiin. Vaalipäivänä äänensä antoi 22,2 prosenttia äänioikeutetuista.

Kun Laukaan, Jyväskylän ja Multian äänestysproenttia ei ole vielä laskettu löytyy Äänekoskelta Keski-Suomen laimein äänestysinnokkuus.

Äänekoskella äänioikeutettuja oli 14 911, mutta äänensä käytti vain 6 777 henkilöä. 8134 äänekoskelaista jäi ääniensä kanssa nukkumaan.

 

 

Vastaa

  1. En äänestä nyt, en myöhemmin sanoo:

    Miksi äänestysinnokkuus on mitä on? Henkilökohtaisesti en äänestänyt siksi, että kyseessä on hyvin epätasa-arvoinen järjestelmä. Jo siksi, että Helsinki ei tähän osallistunut ja siksi, että on jälkeen yksi osa-alue, jonne on kenen tahansa mahdollista päästä vaikuttamaan ja se vasta onkin väärin. Ainoat oikeat päätöksentekijät ovat sosiaali- ja terveyshuollon johtotehtävissä toimivat, ei esimerkiksi parhaillaan istuvat kansanedustajat. Jopa kunnallispoliitikot olisivat turvallisempi ja vakaampi vaihtoehto kuin viidessä eri hallinnossa istuvat kansanedustajat, jotka haalivat joka ikisen tehtävän rahan perässä juostessaan, minkä saavat.

    Äänestysvaihtoehdot ovat mitä ovat, vaikka eletään vuotta 2022. Kotiäänestysmahdollisuus ainoastaan, jos paikan päälle selviytyminen aiheuttaisi kohtuutonta haittaa ja kotiäänestyshalukkuus tulisi ilmoittaa viimeistään 11.1.2022. Ennakkoäänestykset päiväsaikaan ja arkisin, varsinainen vaalipäivä sunnuntaina. Vieläkö luettelen syitä? En tarvitse yhtäkään henkilöä moralisoimaan ”vain äänestämällä voit vaikuttaa”, koska koko hyvinvointialue on täyttä p*skapuhetta ja tuhoontuomittu utopia. Yhtäkään varteenotettavaa ehdokasta ollut tarjolla, jota olisin voinut harkita.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy