Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti, että Jyväskylässä turvakotia pitävä Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry toimii jatkossa turvakotipalvelun tuottajana myös Äänekoskella. Alustavasti toiminnan on suunniteltu sijoittuvan Torikatu 4:n kiinteistöön.
Äänekoskelaisten lähimmät turvakotipaikat ovat tällä hetkellä Jyväskylässä. Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n puheenjohtaja Merja Närhi toteaa tiedotteessa, että THL:n päätös tuo tarpeellisen korjauksen turvakotipaikkojen määrään Keski-Suomessa.
– Tämä on tärkeä päätös yhdistykselle, Äänekoskelle, koko pohjoiselle Keski-Suomelle, mutta ennen kaikkea turvaa tarvitseville ihmisille, Närhi sanoo.
TURVAKOTI ON tarkoitettu kaikenikäisille naisille, miehille ja lapsille silloin, kun omassa kodissa oleminen on fyysisen tai henkisen väkivallan tai sen uhan vuoksi pelottavaa. Turvakotiin voi tulla kuka tahansa, mihin vuorokauden aikaan tahansa, asuinkunnasta riippumatta, ja siellä oleminen on maksutonta. Myöskin kunnille palvelu on maksuton. Viime vuonna Suomen turvakodeissa autettiin yhteensä 2274 aikuista ja 2051 lasta.
– Keski-Suomen ensi- ja turvakodin vuosikymmeniä ylläpitämä turvakoti Jyväskylässä on yksi maan käytetyimpiä turvakoteja. Yhdistys on tällä pitkäjänteisellä, sitoutuneella ja ammattitaitoisella työllä osoittanut, että teemme työmme hyvin, asiakkaiden parhaaksi. Tämä palveluntuottajapäätös on tärkeä, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen kertoo.
LOPULLINEN PÄÄTÖS rahoituksen määrästä tulee myöhemmin, ja uutta turvakotia lähdetään toteuttamaan viipymättä. Toiminta olisi tarkoitus käynnistää loppukeväällä 2019.
– Kun päätös on nyt saatu, hanketta voidaan viedä eteenpäin, Huovinen sanoo.
Neuvottelujen myötä yhdistys on päässyt alustavaan sopimukseen Torikatu 4:ssä sijaitsevista entisen ulosottoviraston tiloista.
– Jatkossa tehdään vielä tarkempia tutkimuksia, jotta voimme varmistaa turvakotitoiminnalle terveelliset ja turvalliset tilat, Susanna Huovinen toteaa.
RIINA NYGRÉN
riina(at)aksa.fi
EDIT: Talossa sijainneen poliisilaitoksen tiloissa ei ole havaittu sisäilmaongelmaa.
Edit; minkäs takia poliisit ovat hylänneet kyseisen rakennuksen?
Iv koneen hihna oli hypännyt pois päältä.