ÄKS

Äänekoskelle ollaan perustamassa yksi tai kaksi vastaanottokeskusta – Ukrainasta paenneiden rekisteröityminen on tärkeää

14.04.2022 16:16

Äänekosken kaupunki on perustanut oman Ukrainan kriisin johtoryhmän, joka käsittelee kokouksissaan säännöllisesti Venäjän hyökkäyksen aiheuttamaa pakolaistilannetta Äänekosken kaupungin näkökulmasta. Johtoryhmän tehtävänä on muun muassa koordinoida sitä, että tänne saapuvien pakolaisten suhteen noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä.

 

Äänekosken kaupungin Ukrainan kriisin johtoryhmä totesi kokouksessaan tänään 14.4.2022, että on tärkeää saada ihmiset rekisteröitymään poliisilaitoksella, jotta he pääsevät kaikkien heille kuuluvien palveluiden ja tuen piiriin. Äänekoskea lähin rekisteröitymismahdollisuus on Jyväskylän poliisiasemalla.

Johtoryhmän mukaan Äänekoskella yksityistä kotimajoitusta tulisikin välttää, sillä maahanmuuttoviraston yhteistyökumppanit ovat perustamassa kaupunkiin vielä tämän kevään aikana yhden tai kaksi vastaanottokeskusta, joiden kautta ukrainalaisten majoitus ja muut palvelut hoituvat parhaiten. Äänekoskella ukrainalaiset pääsevät valmiiksi kalustettuihin ja varusteltuihin huoneistoihin.

Ukrainalaisten maahantuloon liittyvistä kustannuksista vastaa lähtökohtaisesti valtio. Valtio huolehtii maahanmuuttoviraston ja vastaanottokeskusten kautta palveluiden järjestämisestä, lukuun ottamatta varhaiskasvatus- ja opetuspalveluita, joista kunnat huolehtivat.

Äänekosken päiväkodeissa ja kouluissa ollaankin jo valmistauduttu ukrainalaisten lasten ja nuorten tuloon. Tällä hetkellä Äänekoskella asuu vasta muutamia Venäjän hyökkäyksen jälkeen saapuneita ukrainalaisia perheitä.

Asukkaiden auttamisenhalu on arvokas ja tärkeä resurssi sekä ukrainalaisille että kaupungille. Kaupunki kuitenkin korostaa, että viranomaiset Äänekoskella ja muualla Suomessa huolehtivat ihmisten terveys- ja sosiaalipalveluissa ja muuten arjessa. Äänekosken kaupunki ei voi ottaa vastaan tavaroita tai rahaa ukrainalaisten auttamiseksi. Lahjoitusten osalta voi olla yhteydessä paikallisiin yhdistyksiin ja seurakuntiin.

Suunnitelmissa on, että Äänekosken kaupungin perhekeskus alkaisi koordinoimaan ukrainalaisille järjestettävää toimintaa, ja tähän toiminnan järjestämiseen tullaan tarvitsemaan myös vapaaehtoisia kaupunkilaisia mukaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy