YLE uutisoi perjantaina, että Äänekosken poliisiaseman paluu ei ole mahdollista enää tämän vuoden puolella.
ÄKSän saamien tietojen mukaan vuokrasopimusneuvottelut ovat kuitenkin loppusuoralla. Eli päätös uusiin tiloihin siirtymisestä voidaan kuitenkin tehdä hyvinkin pian. Tiloihin siirtyminen vie kuitenkin vielä oman aikansa.
– Siinä mennään kyllä ensi vuoden puolelle, ennen kuin tiloihin päästään, koska tilojen varustaminen ja muutostyöt vievät aikaa noin kolme kuukautta, kertoo poliisipäällikkö Markku Luoma YLElle.
Lue poliisilaitoksen vaiheista täältä.