ÄKS

Äänekosken Energia tiedottaa: Sähköpulan aikana vesihuolto priorisoi käyttöveden jakelua

14.12.2022 09:00
Arkistokuva.

Äänekoskella vesiverkossa on ylävesisäiliön ansiosta peruspaine ja osa välipumppaamoista pystytään pitämään varavoiman avulla käynnissä sähkökatkojen aikanakin. Suurin osa äänekoskelaisista siis saa käyttövettä myös sähköpulatilanteessa, mutta normaalia alemmalla paineella.

 

Sähköpulatilanteessa viemäröinti ja jätevedenkäsittely toimivat, mutta vajaalla kapasiteetilla. Jätevesiverkossa ei ole peruspainetta ja jätevesi kuljetetaan puhdistettavaksi täysin verkoston välipumppaamoiden avulla.

Koska sähköpulatilanteessa priorisoidaan puhtaan veden jakelua, jätevesihuolto voi muodostaa haasteen.

Käytännössä viemäriverkosto voi tulvia tietyissä paikoissa yli, koska niitä ei pystytä normaalisti pumppaamaan jätevedenpuhdistamolle. Jätevettä voidaan siis joutua johtamaan jätevesipumppaamon ylivuotona vesistöihin ja maastoon sähkökatkon aikana.

Viemäriverkossa kulkevaa vesimäärää vähentämällä voit osaltasi vähentää jätevesiylivuodosta aiheutuvaa riskiä ympäristölle. Tämän vuoksi veden maltillisen käytön lisäksi on tärkeää kuormittaa jätevesihuoltoa mahdollisimman vähän.

Juomaveden laatuun sähkökatkot eivät vaikuta ja vettä on turvallista juoda.

Ennakoi sähkökatkoja varaamalla vettä, vesiastioita ja jätesäkkejä

  • Varaudu sähköpulaan hankkimalla kotiin vettä ja kannellisia vesiastioita veden kuljetukseen ja säilytykseen.
  • Puhdasta juomavettä kannattaa varata noin 72 tunniksi.
  • Huomaa, että myös jätevesiä varten kannattaa olla omat astiat, koska sähkökatkotilanteessa jäteveden valuttamista viemäriin on hyvä välttää.
  • Koska WC:tä ei pysty sähkökatkon aikana vetämään, varaa jätesäkkejä.

Sähköpulan uhatessa toimi näin:

  • Varaa vettä viimeistään, kun sähköpulatilanteen uhka käynnistyy. Viisautta on toimia jo ennen tätä.
  • Uhka on voimassa, kun joko häiriötekstiviestillä tai muuten julkisuudessa tiedotetaan, että sähköpula on mahdollinen tai sen riski on suuri
  • Varaa maltillinen määrä vettä eli noin 5 – 10 litraa / henkilö / päivä
  • Rajoita veden laskemista viemäriin jo tässä vaiheessa

Jos sähköt menevät poikki, toimi näin:

  • Käytä vettä säästeliäästi. Vältä suihkussa käyntiä ja kylpemistä.
  • Vältä veden laskemista viemäriin. Käytä ämpäriä hanan alla, jos joudut laskemaan hanasta isoja määriä vettä.
  • Jos sähkökatko pitkittyy, käytä kotiin varastoitua vettä vain välttämättömimpään.
  • Vältä WC:n vetämistä katkon aikana. Varautumissuositusten mukaan tarpeet voi tehdä esimerkiksi WC-istuimeen laitettaviin jätesäkkeihin. Jätesäkit voi laittaa sekajätteisiin.
  • Huolehdi, ettei vesimittari pääse jäätymään. Eristä tai peitä esim. huovalla tai lämmitä tilaa jos mahdollista ja estä ettei kylmää ilmaa pääse tilaan.
  • Jos katko pitkittyy, ja vettä ei tule hanasta, vesilaitos aloittaa siirrettävillä varavesisäiliöillä toteutettavan vedenjakelun. Tästä tiedotetaan siinä tilanteessa erikseen.
  • Myös välittömästi sähkökatkon päättymisen jälkeen toivomme malttia veden käyttöön.

Lue lisää:

72 tuntia -sivusto

Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin -opas (valtioneuvoston julkaisu)

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy