ÄKS

Äänekosken Harmonikkaorkesteri tunnelmoi ikivihreitä Rakkauden Siivin – konsertissaan Vappuna Äänekoskella

23.04.2024 11:41

Äänekosken Harmonikkaorkesteri ei kuvia kumarra, vaan lähes uhmaa luonnonlakeja tarttuessaan kahden mestarin tunnetuiksi tekemiin ikivihreisiin.

 

Niin Tamara Lund kuin Reijo Taipalekin saattavan kääntyä haudassaan, kun peloton joukko ryhtyy muovaamaan iskelmämusiikin helmiä harmonikkaorkesterille sopiviksi.

Viime vuonna orkesteri esitti konserttisarjassaan Laila Kinnusen ja Olavi Virran musiikkia. Tänä vuonna tämä iloinen joukko on kuitenkin todellisen haasteen edessä ja he ovatkin useamman kerran tuijotelleet toisiaan kysyvästi silmiin: Kenen ideoita nämä omituiset kappalevalinnat ovat oikein olleet? Porukan basisti on raapinut päätään ja joutunut huutelemaan kadotetun svengin perään rumpalin nyökytellessä samaan tahtiin. Tarmokas kapellimestari, Silja Makkonen, on kuitenkin uskonut joukkoihinsa ja kirjoittanut sovituksia kappaleisiin pitkin öitä. Toisaalta myös osa soittajista on joutunut valvomaan öitään oppiakseen Siljan laatimat koukerot. Pitkällisen taistelun ja periksi antamattoman harjoittelun jälkeen konsertti on esittämisvalmis. Konsertti kuullaan valtuustosalissa Äänekoskella vappuna 1.5 klo 15.00.

Konsertti kokoonpanoon kuuluu kahdeksan harmonikkaa sekä basso ja rummut. Solisteja konsertissa on neljä. Tamara Lundin kappaleita tulkitsevat Kati Somiska sekä Rauni Parantainen ja Reijo Taipaleen jalanjäljissä astelevat Kari Heinonen ja Marko Liimatainen. Reijo Taipaleen tuotannosta kuullaan mm. Ruusu Joka Vuodesta, Yön Tummat Siivet ja Elämänvirta-kappale, jonka hän on levyttänyt duettona Kari Tapion kanssa. Hieman erilaisiin tunnelmiin kuljettaa Tamara Lundin musiikki, josta kuullaan esimerkiksi Märkää Asfalttia, Mustat Silmät ja Yksi Ainoa Ikkuna. Tunnettujen kappaleiden lisäksi joukkoon mahtuu myös hieman harvemmin kuultuja lauluja molempien tuotannosta.

Konsertin valmistelu on ollut kaikille suuri ponnistus, mutta huumori ja yhteishenki ovat nivoneet porukan yhteen ja he ovat kulkeneet taiteellisten vaikeuksien kautta voittoon. Äänekosken Harmonikkaorkesteri toivookin, että yleisö löytää tiensä paikalle ja he pääsevät esittämään oman näkemyksensä hienoista ikivihreistä mahdollisimman monelle iskelmämusiikin ystävälle. Konsertteja on kevään aikana neljä. Avauskonsertti pidettiin Viitasaarella ja päätöskonsertti orkesterin kotipaikkakunnalla, Äänekoskella, vapunpäivänä kaupungintalolla. Hyväntuulinen orkesteri odottaa innolla kohtaamisia konserttipaikoilla! Kannattaa lähteä kuuntelemaan, kuinka harmonikat taivuttelevat rakkauden siipiä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy