ÄKS

Äänekosken kaupungin sähkökatkotiedote

22.12.2022 18:07

Äänekosken kaupungin palvelut pyritään hoitamaan sähkökatkojen aikana mahdollisimman normaalisti ja esimerkiksi varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja liikuntapalveluiden tiedossa olevista palvelumuutoksista kerrotaan etukäteen mahdollisuuksien mukaan.

 

Terveyspalveluiden osalta voi seurata 1.1.2023 alkaen Keski-Suomen hyvinvointialueen tiedotusta.

Tulevana talvena on mahdollista, että sähköpulan vuoksi tulee sähkökatkoksia. Katkokset voivat olla lyhyitä noin parin tunnin katkoja tai vakavammassa tapauksessa pidempiä, koko kantaverkkoa koskevia katkoja, jotka voivat kestää jopa pari päivää.

Ohessa yleisiä ohjeita ja huomioita sähkökatkoihin liittyen Äänekosken kaupungin kohteisiin ja työpaikoille:

– WC:n käyttöä tulee välttää sähkökatkojen aikana. Lyhyiden katkojen aikana erityisessä hätätilanteessa wc:tä voi käyttää yksittäisen kerran, linjassa riittää painetta muutamaan käyttökertaan.

– Veden käyttöä tulee välttää sähkökatkojen aikana. Kaukolämpökohteissa lämmin käyttövesi voi olla polttavan kuumaa ja aiheuttaa palovammariskin. Pitkien sähkökatkojen aikana vedentulo katkeaa. Kohteissa käyttövesiverkosto pyritään tyhjentämään pitkien katkojen ajaksi, jotta estetään putkien jäätyminen.

– IV-koneet tullaan mahdollisuuksien mukaan sammuttamaan etukäteen hallitusti sähkökatkoksien ajaksi. Rakenteille ei aiheudu vaaraa, vaikka ilmanvaihto olisi pois päältä useammankin päivän.

– Sähkökatkojen aikana ikkunat ja ovet tulee pitää kiinni, jotta lämpötila kohteissa ei laske. Pyritään järjestämään tilojen tuuletus tarvittaessa pitämällä ovia auki muihin sisätiloihin.

– Sähkölaitteiden virrat tulee kääntää pois sähkökatkojen aikana, jotta vältetään virtapiikkejä, kun sähköt palautuvat. Yksittäisiä valaisimia kannattaa jättää päälle, jotta tiedetään milloin sähköt palautuvat.

– Hissit eivät ole käytössä sähkökatkojen aikana. Mikäli sähkökatkosta on saatu tieto etukäteen, vältä hissin käyttöä mahdollisuuksien mukaan jo hyvissä ajoin ennen suunniteltua katkoa. Sähkökatkon tultua hissit pysähtyvät ja hissiin voi jäädä jumiin. Lyhyissä katkoissa hissi toimii taas, kun sähköt palaavat. Pitkissä katkoissa hissistä on mahdollista päästä pois pelastuslaitoksen tai hissihuollon avulla. Hisseissä on huoltoliikkeen päivystysnumero tai hätäpuhelin, joita kautta saa hälytettyä apua. Hissistä ei saa koskaan pyrkiä ulos omin keinoin.

– On suositeltavaa varata taskulamppuja ja muita patteri- tai akkukäyttöisiä lisävalaisimia kohteisiin. Myös omaa henkilökohtaista valaisinta on hyvä kuljettaa mukana.

– On suositeltavaa varata henkilökohtaisesti juomavettä katkosten varalle. Päiväkodeille ja kouluille varataan vesikanistereita.

– Kaupungin kohteiden kiinteistönhoitajilla on toimintaohjeet sähkökatkosten varalle. Sähkökatkojen aikana ja niiden jälkeen tullaan tekemään välttämättömät ja kiireelliset työt. Ei-kiireellisten töiden aikatauluihin voi tulla muutoksia.

– Sähkökatkosten aikana ja sähkökatkoksista johtuen siivoukseen voi tulla muutoksia. Pakolliset toimenpiteet pyritään suorittamaan.

Äänekosken kaupungin sähkökatkosivulle on koottu tietoa sähkökatkoihin varautumisesta ja päivitämme sivuille ajankohtaista tietoa sähkökatkoista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy