ÄKS

Äänekosken kaupungin talouden tasapainottamisen työ etenee ja toimialoilta on löytynyt säästökohteita

04.02.2026 15:52

Äänekosken kaupungin talouden tasapainottamisen valmistelu etenee suunnitellusti. Talouden tasapainottamisen työryhmä kokoontui 2.2.2026 jatkamaan vuosille 2027–2029 laadittavan tasapainottamisohjelman valmistelua.

 

– Olemme toimialojen kanssa löytäneet säästökohteita ja tulemme onnistumaan talouden tasapainottamisessa. Työryhmä kokoontui maanantaina käsittelemään saatuja aineistoja ja niiden parissa jatketaan kevään aikana yhdessä myös luottamushenkilöiden kanssa. Vasta sen jälkeen myöhemmin keväällä voimme tarkemmin avata suunniteltuja konkreettisia säästökohteita, talousjohtaja Tapani Hämäläinen kertoo.

Toimialojen työryhmät ovat tehneet perusteellista työtä ja tuottaneet konkreettisia, toteuttamiskelpoisia säästö- ja tehostamisesityksiä. Näiden pohjalta näyttää vahvasti siltä, että Äänekosken kaupungin vähintään 1,5 miljoonan euron pysyvä säästötarve vuodesta 2027 alkaen on saavutettavissa. Tavoitteena on turvata Äänekosken kaupungin taloudellinen kantokyky ja palveluiden pitkäjänteinen järjestäminen muuttuvassa talous- ja toimintaympäristössä.

Toimialoilta saadut esitykset mahdollistavat merkittävien säästöjen syntymisen. Painopiste on toiminnan uudistamisessa ja tekemisen kohdentamisessa: ehdotukset painottuvat toimintatapojen kehittämiseen, palveluverkon tarkasteluun, digitalisointiin, prosessien tehostamiseen ja muihin rakenteellisiin ja hallinnollisiin ratkaisuihin. Työ on kuitenkin vielä kesken, eikä mitään toimenpiteitä ole vielä lopullisesti vahvistettu tai hylätty.

Tässä vaiheessa yksittäisiä toimenpiteitä ei vielä avata, sillä valmistelu ja vaikutusten arviointityö ovat kesken. Työryhmä tekee esitysten pohjalta kokonaisuuden, joka käsitellään poliittisissa elimissä myöhemmin keväällä. Talouden tasapainottamisohjelma valmistuu huhtikuun 2026 loppuun mennessä, minkä jälkeen se etenee poliittiseen käsittelyyn osana vuoden 2027 talousarviovalmistelua. Asukaskysely talouden tasapainottamiseen liittyen toteutetaan ennen talousarvion kehysten viemistä kaupunginhallitukseen 15.6.2026.

– Lopulliset päätökset toteutettavista säästötoimenpiteistä tekee kaupunginvaltuusto ensi vuoden talousarviovalmistelussa. Kuntalaisten näkemyksiä tullaan kysymään talousarvion valmistelun edetessä. Jo nyt asukkaat voivat laittaa ideoita kaupungin palautepalvelun kautta osoitteessa aanekoski.fi/palaute, Tapani Hämäläinen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy