ÄKS

Äänekosken kaupungin uudet yhteisöohjaajat ovat nuoria varten

05.04.2022 12:18
Maaliskuun alussa yhteisöohjaajina Äänekoskella aloittivat Marjut Haapasaari ja Tuomo Laulainen.

Äänekosken kaupunki palkkasi nuorille suunnatuilla testamenttivaroilla kaksi yhteisöohjaaja Äänekosken ja Suolahden yhtenäiskouluille.

 

– Työsuhteet ovat nyt määräaikaisia kahdeksi vuodeksi eteenpäin, mutta tavoitteen on, että pesteille saataisiin myöhemmin jatkoa, opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä sanoo.

– Kouluterveyskyselyiden perusteella iso osa lapsista ja nuorista kokevat koulussa ulkopuolisuuden tunnetta. Koulun arki on kiireistä ja usein aikuisilla ei ole riittävästi aikaa pysähtyä keskustelemaan, kohtaamaan oppilaita aidosti. On tärkeää, että oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa niihin asioihin, jotka he kokevat koulussa tärkeiksi, Härtsiä toteaa.

Yhteisöohjaajia ei juurikaan ole muiden kaupunkien peruskouluissa, vaikka samanlaista työtä eri nimikkeillä on toki tehty kouluissa jo pitkään, esimerkiksi koulunuorisotyönä.

Maaliskuun alussa yhteisöohjaajina Äänekoskella aloittivat Marjut Haapasaari ja Tuomo Laulainen. Molemmat ovat koulutukseltaan sosionomeja ja heillä on vankkaa työkokemusta nuorten kanssa työskentelemisestä.

Suurimman osan työajastaan yhteisöohjaajat ovat yhtenäiskouluilla ja pitävät tarvittaessa teematunteja, luokkien ryhmäytymistehtäviä, yhteistä välituntitekemistä tai auttavat vaikkapa kiusaamis- tai ilmapiiriongelmissa.

– Tärkein työmme on kohdata nuoria. Nuoret ovat tämän työn keskiössä, me olemme heitä varten, Laulainen tiivistää.

– Koetamme lisätä koulujen viihtyvyyttä erilaisin keinoin, Haapasaari kuvailee.

– Tavoitteena on myös kaupunkistrategian mukaisesti tarjota nuorille matalan kynnyksen vaikutusmahdollisuuksia ja lisätä sinne arkeen osallistavaa tekemistä. Nuorten toiveista ammennetaan ja nuoret pääsevät itse vaikuttamaan siihen, mitä heille järjestetään.

– Nuorilla on paljon sellaista aikuisen nälkää. Aikuiset eivät oikein aina ehdi pysähtyä jokaisen nuoren kohdalle. Me yhteisöohjaajina tulemme siinä mukaan ja meillä on aikaa nuoria varten. Meidän työmme lähtee nuorten tarpeista, Laulainen sanoo.

– Nuorilla on ollut ongelmia jo ennen koronaakin, mutta kyllä korona-aika on yleisesti lisännyt nuorten yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia, kun ryhmät on pidetty erillään, eikä osallistavia asioita ole voitu tehdä, Haapasaari kertoo.

Myös vapaa-ajalla nuorten tapaaminen on tärkeää ja yhteisöohjaajat tekevät tiivistä yhteistyötä nuorisotyön kanssa.

– Se, että näkee nuoria myös koulun ulkopuolella, syventää yhteyttä, Haapasaari sanoo.

Laulainen on itsekin Suolahdesta kotoisin ja tuntee paikat ja ihmiset entuudestaan.

– Aina on säilynyt tiivis yhteys tänne. Ja Suolahden uusi yhtenäiskoulu tarjoaa kyllä hulppeat puitteet.

– Äänekoskella on muutenkin sellainen positiivinen höyry ja innovatiivinen meininki. Täällä halutaan ottaa asukkaita mukaan yhteiseen tekemiseen, Haapasaari toteaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy