ÄKS

Äänekosken kaupungin uusi graffitikontti saadaan heinäkuussa käyttöön

30.06.2022 14:13

Äänekosken kaupunki on panostanut luvallisiin graffitien maalauspaikkoihin keskustassa ja uuden siirrettävän graffitikontin myötä myös taajamissa.

 

Äänekoskella on tällä hetkellä yksi luvallinen katutaiteen tekemiseen nimetty paikka ja se sijaitsee Äänekoski Areena Pankkarin läheisyydessä olevassa kevyenliikenteen alikulkutunnelissa (Pankkarin uimarannalta kevyenliikenteenväylää Vaasankadulle päin). Kyseinen paikka on katutaitelijoiden vapaassa käytössä. Graffitikulttuurin mukaisesti toisten töiden päälle on luvallista maalata omia teoksia.

Lisätäkseen katutaiteen harrastusmahdollisuuksia Äänekoskella, kaupunki on hankkinut uuden graffitikontin, jonka sijaintia voidaan vaihtaa eri taajamien välillä. Graffitikontti on ympärivuotisessa käytössä olevaa vapaata taidepintaa kaikille kuntalaisille, johon graffitista ja katutaiteesta kiinnostuneet voivat luvallisesti ilmaista itseään niihin maalaamalla.

Uutta graffitikonttia eli vaneroitua merikonttia saa vapaasti käydä maalaamassa, kunhan se saadaan heinäkuun 2022 aikana valmiiksi ja käyttöön. Graffitikontti sijoitetaan ensimmäiseksi Suolahteen Asemakadun koulun pihaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy