ÄKS

Äänekosken kaupungintalon remontti alkaa heinäkuussa

26.06.2024 11:28
Arkistokuva.

Äänekosken kaupungintalon 1. kerrokseen aloitetaan remontoida kesän aikana lisää toimistotilaa työllisyyspalveluiden väelle.

 

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue aloittaa toimintansa 1.1.2025. Valtion TE-toimistot lakkaavat ja Äänekosken kaupungille siirtyy valtiolta 65 työntekijää 1.1.2025 alkaen. Suurin osa siirtyvistä työntekijöistä tulee työskentelemään Äänekoskella, joten lisätilaa tarvitaan.

Kaupungintalolla on tehty juhannusviikolla mittavia työhuonejärjestelyjä. 1. kerroksesta opetuksen ja kasvatuksen toimialan väki on muuttanut 2. kerrokseen, jossa työhuoneita on tiivistetty. Moni jakaa jatkossa työhuoneen toisen työntekijän kanssa. Osa säännöllisesti etätyötä tekevistä työntekijöistä käyttää jatkossa varattavia työhuoneita, eikä heillä ole omaa pysyvää työpistettä.

Myös työllisyyspalveluihin 1. kerrokseen tulee työntekijöille varattavia työhuoneita.

1. kerroksen työmaa alkaa 1.7.2024 kaupungintalon sulkuaikaan. Arvioitu kesto on seitsemän viikkoa. Työmaa‐aluetta on osa työtiloista sekä käytäväalueista. Pölyävät ja meteliä tuottavat purkutyöt toteutetaan aamuyöstä klo 4-8 välisenä aikana. Työmaan aikana kaupungintalon edustalla olevalla nurmialueella sekä takaosassa muuntamon vierellä tulee olemaan kontti purkujätettä varten.

– Remontin aikana Äänekosken työllisyyspalvelut eli kuntakokeilu toimii kaupungintalon tiloissa lähes tavalliseen tapaan ja työllisyyspalvelut on avoinna koko kesän ajan. Pahoittelemme remontista aiheutuvaa haittaa, kaupungintalolta tiedotetaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy