ÄKS

Äänekosken kaupunki ottaa omissa tapahtumissaan käyttöön koronapassin 6. joulukuuta alkaen  

04.12.2021 16:16
Jätevesiseurannan perusteella koronavirusten määrä on kääntynyt laskuun niin Keski-Suomessa että muuallakin Suomessa.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ohjastaa Keski-Suomen kuntia vahvasti koronatodistuksen eli koronapassin käyttöön tapahtumissa.

 

Myös Äänekosken kaupunki ottaa 6.12.2021 alkaen käyttöön koronapassin kaikissa omissa sisätiloissa järjestämissään yleisötilaisuuksissa. Koronapassi tarkistetaan esimerkiksi myös maanantaina 6.12. järjestettävässä itsenäisyyspäivän juhlassa.

Ohjeita koronapassin käyttöön

  • Koronapassia edellytetään kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä.
  • Koronapassina toimii Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus. Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.
  • Lataa koronapassi etukäteen Omakannasta osoitteesta https://www.kanta.fi/koronatodistus
  • Tallenna tai tulosta tiedosto tai ota siitä kuvakaappaus puhelimellasi
  • Tule tilaisuuteen ajoissa ja ota passi valmiiksi esille
  • Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi
  • Koronapassi tarkastetaan sisääntuloaulassa
  • Luemme koronapassin THL:n virallisella lukijasovelluksella. Sovellus ei näytä järjestäjälle muita terveystietoja kuin todistuksen koronasuojasta. Lisätietoja koronapassista löydät täältä: kanta.fi/usein-kysyttya-koronapassista

Valtuuston kokous 7.12.

Perjantaina 3.12. kokoontunut Äänekosken koronajohtoryhmä linjasi, että tiistaina 7.12. valtuuston kokous pidetään sovittuun tapaan kaupungintalolla valtuustosalissa ja paikalle voi saapua myös yleisöä. Striimaus on nähtävänä kaikille tuttuun tapaan netissä.

Tartuntatilanne ja rokotukset

Koronan ilmaantuvuusluku (eli tartuntoja 100 000 henkilöä kohden kahden viikon aikana) on Suomessa 287, Keski-Suomessa 238 ja Äänekoskella 129.

Äänekosken koronajohtoryhmä totesi, että koronatartuntamäärät ovat tällä viikolla kääntyneet Äänekoskella hieman suotuisampaan suuntaan: tällä viikolla tähän mennessä tartuntoja on ollut neljä ja viime viikolla (22.11. alkaneella viikolla) oli 11 tartuntaa. Tartuntoja on pääsääntöisesti rokottamattomilla tai tauti leviää usein perheiden sisällä.

Ensimmäisen rokotteen on saanut 14 100 äänekoskelaista, kaksi rokotusta 12.600 ja kolmannen 900 henkilöä. THL on linjannut, että kaikkien yli 18-vuotiaiden kolmannet rokotukset voidaan aloittaa, jos toisesta rokotuksesta on kulunut 5-6 kuukautta. Ylilääkäri Keijo Lukkarisen mukaan Äänekoskelle saadaan avattua uusia rokotusaikoja jouluviikolle ja sitä seuraavalle 27.12. alkavalle viikolle. Rokotusaikoja voi varata sähköisestä ajanvarauksesta. Parhaillaan on menossa influenssarokotukset ja riskiryhmien kolmannet rokotukset, joten ensi viikolle ei vielä voida uusia aikoja avata.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy