Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston ja Äänekosken kaupungin yhteistyönä on lähtenyt käyntiin mielenkiintoinen kokeilu, jossa Äänekosken ympäristö mallinnetaan supersuosittuun, yli 100 miljoonaa kopiota myyneeseen Minecraft-peliin.
Minecraft on hiekkalaatikkomainen videopeli, joka on saavuttanut hurjan suosionsa osin juuri siitä syystä, että pelissä on mahdollista muokata ympäristöään kolmiulotteisessa maailmassa lähes rajattomasti. Minecraftiin onkin luotu esimerkiksi muista peleistä tai elokuvista tuttuja ympäristöjä massiivisina yhteisöllisinä projekteina. Nyt Äänekoski on yksi niistä! Projektin massiivisuudesta kertoo ainakin se, että tässä vaiheessa peliin on viety yli 300 neliökilometrin kokoinen kartta Äänekosken ympäristöstä, oikeissa mittasuhteissa.
Ajatus lähti liikkeelle POKEn järjestelmäasiantuntija Pekka Oulin ideasta, joka otti sosiaalisessa mediassa nopeasti tuulta alleen ja keräsi ympärilleen asiasta innostuneita ihmisiä. Myös Äänekosken kaupungin kaavoitus- ja tonttipalvelut innostui ajatuksesta ja on tarjonnut apuaan mm. karttadatan muodossa. Kaupunki on lupautunut myös lähtemään mukaan pelimaailman palvelinkustannuksiin. Myös se tärkein kohderyhmä, eli nuoret ovat lähteneet innolla mukaan. Tällä hetkelläkin kaupungin rakennuksia nousee peliin pääasiassa nuorten itsensä rakentamana. Koko homman jujuna on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Projektissa nähdään huimasti mahdollisuuksia nuorten osallistamiseen ja kaupungin kehittämiseen.
Kaupunkeja on aiemminkin mallinnettu Minecraftiin (mm. Vantaa), mutta näissä projekteissa ei yleensä ole hyödynnetty pelaajia rakennusten rakentajina. Tämä kokeilu on siinä mielessä erityinen, että kaupunkia on alusta lähtien rakennettu yhteistyössä nuorten kanssa.
Katso, mitä yhdessä tekemällä on jo saatu aikaan: