ÄKS

Äänekosken koronajohtoryhmä: Maskeja on syytä edelleen käyttää – Hoivayksiköiden tilanne on paranemaan päin

25.03.2022 14:39

Äänekosken kaupungin koronajohtoryhmä kannustaa edelleen maskien käyttöön ja muistuttaa, että maskisuositukset ovat ennallaan.

 

Myöskään THL ei ole päivittänyt maskisuositustaan, koska tautitilanne on edelleen huono. Maskisuositus jatkuu kaupungin kaikissa julkisissa tiloissa, myös kouluissa. Maskia tulee käyttää, vaikka olisi jo sairastanut koronan. Myös muita koronaturvallisia ohjeita tulee edelleen noudattaa.

– Yleisen sairaalakuormituksen perusteella ei voida sanoa, että epidemia olisi millään lailla vielä ohi, ylilääkäri Keijo Lukkarinen muistuttaa.

Lukkarisen mukaan tautitilanteessa ei ole tapahtunut mitään radikaalia viime viikkojen aikana, mutta ilmaantuvuus on suurta, jopa nousussa.

– Hoivayksiköiden tilanne on kuitenkin paranemaan päin, eikä uusia yksiköitä ole nyt sairastunut koronapandemiaan.

– On lohduttavaa kuulla, ettei tilanne ole menossa paljon huonompaan, vaikka tartuntoja on runsaasti, kaupunginjohtaja Matti Tuononen toteaa.

Koronarokotuksia annetaan Äänekoskella nyt noin sata viikossa. THL:n suosituksesta yli 80-vuotiaille aletaan antamaan neljättä rokotekierrosta.

– Se perustuu siihen, että rokotteen teho iän myötä laskee, Lukkarinen kuvailee.

Terveyspalveluissa ja Arjen tuessa on paljon henkilöstöä sairastunut, mikä on aiheuttanut henkilöstön riittävyyden suhteen edelleen haasteita.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy