ÄKS

Äänekosken kulttuurisyksyssä Osmo Ikonen, raikasta kansainvälistä jazzia sekä Suomi-nostalgiaa

15.06.2021 07:00 (muokattu 16.06.2021 12:46)
Osmo Ikonen avaa kaupungin kulttuurisyksyn. Kuva. Atte Malaska

Ensi syksynä Äänekosken kulttuuritoimen ohjelman laittaa liikkeelle Osmo Ikonen yhtyeineen to 9. syyskuuta.

 

Syksyssä kuullaan myös jazzia Ranskan nuoresta jazzskenestä ponnistavalta Three Days of Forest -kokoonpanolta, joka ammentaa afrikkalais-amerikkalaisten kirjailijoiden runoudesta ja loihtii ilmoille sähköistä protestimusiikkia. Samaisen keikkalavan Willessä jakaa 1.10. suomalaisen sellistin Aino Juutilaisen johtama kokoonpano AINON, joka yhdistelee oivallisesti klassista musiikkia ja jazzia.

Tommi Soidinmäki ja Eeva Saarenpää ovat Tauno ja Ansa -musikaalikomediassa lokakuun alussa. Esityksessä eletään Taunon ja Ansan kulta-aikaa 1950-lukua ja kuullaan monia suosikkikappaleita.

Sointi Jazz Orchestran Timo Alakotilan musiikille omistetussa konsertissa kuullaan big bandille ja harmonikalle sävelletty moniosainen Sinfonia Concertante, jonka solistiksi saapuu harmonikkataiteilija Kaisa Ristiluoma.

Syyskaudella nähdään ja kuullaan lisäksi keväältä peruuntunutta ohjelmaa kuten Mariskan ja Muskan keikat.

Kaikkiin tapahtumiin myydään lippuja tällä hetkellä kolmasosaan rajoitetulla katsomokapasiteetilla. Tapahtumat järjestetään koronaturvallisesti. Huom. Seela Sella Ihan Seelana on tällä hetkellä loppuunmyyty.

Liput myynnissä ti 15.6. klo 10.

Äänekosken kulttuuritoimen syksy 2021:

to 9.9. klo 19 Osmo Ikonen, Suolahtisali, liput alk. 24,50, ovelta 27 €

pe 24.9. klo 19 Mariska, Suolahtisali, liput alk. 28,50, ovelta 30 €

pe 1.10. klo 19 AINON + Three Days of Forest, Wille, liput alk. 16,50, ovelta 18 €

to 7.10. klo 18, Tauno ja Ansa, Tommi Soidinmäki ja Eeva Saarenpää, Suolahtisali, liput alk. 24,50, ovelta 27 €

ke 13.10. klo 19, Sointi Jazz Orchestra, Suolahtisali, liput alk. 16,50, ovelta 18 €

to 28.10. klo 19, Seela Sella, Ihan Seelana, Suolahtisali, liput alk. 24,50, ovelta 27 €

to 25.11. klo 19, Muska & Yhtye, feat. Kai Jämsä, Evening with Kirka, alk. 24,50, ovelta 27 €

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy