ÄKS

Äänekosken kulttuuritoimen kevään 2020 ohjelmassa monipuolinen kattaus

04.12.2019 11:18
Jyväskylä Big Band mahtuu Suolahtisaliin.
Äänekosken kulttuuritoimen kevätkauden ohjelma on julkaistu.

 

Kausi käynnistyy vuonna 2020 jo tammikuun 18., jolloin Äänekoski Areena Pankkarilla esiintyy Miljoonasade. Heikki Salon navigoima yhtye on julkaissut tänä vuonna uutta materiaalia ja bändin vaiheista on myös ilmestynyt kirja.

Niin ikään jo tammikuulla Äänekoskelle saapuu Jyväskylä Big Band yhdessä häikäisevän laulaja Elena Mîndrun ja taidokkaan pianisti Tuomas J. Turusen kanssa saadaan pian uutuuslevyn julkaisun jälkeen.

Kansainvälistä linjaa jatkavat Henriikka Steidel & Marian Petrescu Quintet Evening of Brazilian Dreams -konsertilla, samoin kuin Naïssam Jalal, Quest of the Invisible. Yhtyeen muusikoiden kotimaiksi voidaan nimetä Ranska, Syyria ja Bolivia, ainakin. Soittimina huilu, piano, kontrabasso ja tyylilajina meditatiivinen jazz, maailmanmusiikki, jossa yhdistyvät itäiset ja läntiset vaikutteet.

Kevyestä musiikista ja näyttämötaiteesta huolehtivat kevätkaudella Pimeys, Meiju Suvas sekä Mikko Kivisen, Ville Keskilän ja Kalle Pylvänäisen tähdittämä Saikkua kiitos! –komedia.

Liput tulevat myyntiin ke 4.12. klo 9.

Äänekosken kulttuuritoimen kevät 2020:

Miljoonasade

la 18.1. klo 19 Äänekoski Areena Pankkari

Jyväskylä Big Band Feat. Elena Mîndru ja Tuomas J. Turunen

to 30.1. klo 19, Suolahtisali

Pimeys

to 13.2. klo 19, Painotalo

Meiju Suvas

To 5.3. klo 19, Suolahtisali

Saikkua, kiitos!

To 19.3. klo 19, Suolahtisali

Henriika Steidel & Marian Petrescu Quintet Evening of Brazilian Dreams

ke 1.4. klo 19 Suolahtisali

 Naïssam Jalal, Quest of the Invisible

La 18.4. klo 16, Kaupungintalon valtuustosali

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Parempi musamaku sanoo:

    Ihan oikeasti taas palvotaan jonkun pienen tuttavapiirin omituista makua ja ajatetaan ties mitä “virtuooseja” kansaa viihdyttämään..

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy