ÄKS

Äänekosken selluhistoria – Sulfiittisellusta uuden sukupolven biotuotteisiin

29.04.2015 09:44 (muokattu 29.04.2015 12:44)
Sellutehdas on lopetettu tammikuussa 1984. Yli 40 vuotta palvelleiden työntekijöiden kahvitus Si-konttorissa. Etualalla vas Erkki Aalto ja koneenhoitaja Tauno Leppänen. Takana insinööri Uuno Koponen ja työnjohtaja Antton Ritanen
Vielä 120vuotta sitten Äänekoski oli tavallinen keskisuomalainen pikkukylä. Sitten tulivat tehtaat.

 

– 1938 Ensimmäinen Äänekoski Oy:n rakentama sulfiittiselluloosatehdas valmistui Äänekoskelle. Tehdas valmisti valkaisematonta kuusisellua.

– 1956 Korkeatasoisen, valkaistun si-sellun tuotanto alkoi.

– Sellun sivuvirroista valmistettiin vuosien varrella muun muassa sulfiittispriitä, rehuselluloosaa, Korsu-nimistä tapettia ja rehuhiivaa.

– 1953 Metsäliiton Selluloosa Oy osti Äänekoskelta ensimmäiset tuotantolaitoksensa Wärtsilä-Selluloosa Oy:lta.

– 1961 Metsäliiton Selluloosa Oy rakentaman uuden sulfaattiselluloosatehtaan tuotanto käynnistyi.

– 1965 Sulfaattiselluloosatehtaan soodakattilan tulipesä räjähti. Onnettomuudessa menehtyi neljä laitoksen työntekijää, ja tehtaan tuotanto pysähtyi useiksi kuukausiksi.

– 1983 Nykyisen sulfaattisellutehtaan rakennustyöt alkoivat, varsinainen tuotanto käynnistyi kaksi vuotta myöhemmin.

– 1985 Käynnistyessään nykyinen tehdas oli maailman suurimpia ja tehokkaimpia yksilinjaisia sellutehtaita. Molemmat vanhat selluloosatehtaat ajettiin alas uuden tehtaan myötä.

– 2015 Metsä Group -konsernin Metsä Fibre päätti rakentaa uuden havusellutehtaan Äänekoskelle.

– 2016 Äänekosken tehtaat juhlivat 120-vuotista historiaansa ja selluteollisuus 80-vuotista taivaltaan.

– 2017 Suunnitelmien mukaan biotuotetehtaaksi nimitetyn sellutehtaan tuotanto alkaa. Nykyinen sellutehdas lopettaa toimintansa.

Vastaa

  1. ”Vielä vajaa satavuotta sitten Äänekoski oli tavallinen keskisuomalainen pikkukylä. Sitten tulivat tehtaat.”

    Paperitehdas aloitti toimintansa 1800-luvun lopulla joten otsikko pitää alkaa ”Vielä vajaat 120 vuotta sitten Äänekoski oli…”

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy