Jyväskylän Energiasta mallia Äänekoskelle
Jyväskylän Energia on luopunut Fennovoiman ydinvoimalahankeesta ja asettaa
etusijalle investoinnit omiin tuotantolaitoksiinsa. Ääneseudun Energian kannattaisi ottaa mallia naapurista ja lakata tavoittelemasta Pyhäjoelle suunnitellun voimalan sähköä.
Fennovoiman omistusta ei voi perustella hyvillä ydinvoimakokemuksilla. Ääneseudun Energia sijoitti vuonna 2003 1,5 miljoonaa Olkiluodon kolmoseen, jonka piti yltiöoptimististen laskelmien perusteella valmistua jo vuonna 2009. Nykyisen ennusteen mukaan voimala valmistuu vuonna 2014.
Todennäköistä on, että sama kaava toistuu Pyhäjoella: sijoituksen miljoonaluokan lainasummasta maksellaan korkoja, mutta ?halpaa? sähköä ei ole luvassa vuosikausiin. Kaupungin omistaman energiayhtiön ydinvoimaseikkailujen kulut maksavat sen asiakkaat – me äänekoskelaiset sähkönkuluttajat, kaukolämmittäjät ja veden käyttäjät.
Pyhäjoen voimalan ydinjätteen loppusijoitus on selvittämättä. TVO ei huoli jätteitä Olkiluodon luolaan. Keskusteluissa on väläytelty loppusijoituspaikaksi Kivettyä, jota Posiva tutki 1990-luvulla. Onko vaarana, että ydinvoimaa himoava energiayhtiömme onnistuu osakkuutensa sivutuotteena saamaan vaaralliset ydinjätteet Äänekoskelle?
Muualla maailmalla ydinvoimasta luovutaan ja investoinnit suunnataan uusiutuvan, saasteettoman ja turvallisen energian hyödyntämiseen. Äänekosken Vihreiden mielestä Ääneseudun Energian pitäisi pikaisesti kaupata ydinvoimaosuutensa ja sijoittaa miljoonansa vaikka tuulivoimaan ja kotimaiseen puuenergiaan.
Äänekosken Vihreät ry
Puheenjohtaja Kimmo Tuikka