ÄKS

Äänekoski Gamesissa tehtailtiin hyviä tuloksia – Jami Kinnunen ylitti haamurajan

29.07.2021 09:54
Onnea, Jami! Kuva: Jamin arkistot.

Äänekoski Games kisattiin Äänekosken Liikuntapuistossa keskiviikkona. Jami Kinnunen tempaisi kotikentällään yli 80-metrisen heiton. 

 

Jami Kinnusen keihäs kaarsi lukemiin 81,06. Kolmannen polven keihäänheittäjän-Kinnunen lunasti itselleen antamansa lupauksen: Se on nyt siinä, Onnea Jami! Jami vastaa puhelimeen pirteänä, vaikka yö on mennyt keskustellessa.

– Isä (Kimmo Kinnunen) on nyt Tokiossa, ja hänen kanssaan juteltiin vielä yhden aikaan yöllä. Ei se uni oikein tahtonut sitten enää silmään tulla, Jami naurahtaa.

Ennätystulos tuli ensimmäisellä heitolla.

– 80-metrin rajan ylittämistä on odotettu ja metsästetty. Ehkä sen piti tulla juuri Äänekosken kentällä, vaikka en mä olisi uskonut, että se siellä tulee.

Jami kertoo, että kesän kisat ovat antaneet viitteitä onnistumiselle. Uran varrella on ollut runsaasti pettymyksiä ja loukkaantumisia, joten tulos maistuu nyt hyvinkin mansikalle.

– Kausi on ollut poikkeuksellinen, sillä jokaisessa kisassa on kasikymmppinet voinut onnistua. Lämmittely meni hyvin ja lähdin kisaan rennolla mielellä. Kun ymmärsin, mihin keihäs osui, lähti samalla venttiilistä odotukset ja paineet pois, ja kisa oli osaltani siinä, Jami kertoo.

Jamin kisakausi jatkuu elokuun toisella viikolla.

– Nyt on hyvä fiilis, Jami huokaisee.

Äänekoski Gamesin tulokset: 

N 100m 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 11,86, 2) Sara Francis JyväskKU 12,19, 3) Heidi Salminen JyväskKU 12,22, 4) Aino Rasmus JyväskKU 12,84, 5) Annika Haverinen KajKi 12,88, 6) Frida Hämäläinen TampPy 12,94, 7) Nea-Mari Neziri JyväskKU 13,20
Alkuerät: Erä 1 (-0,9) 1) Frida Hämäläinen TampPy 12,77, 2) Aino Rasmus JyväskKU 12,95, 3) Inga Holappa SiilPo 14,22, Piia Kalliomäki ÄänekU DNS. Erä 2 (-0,7) 1) Annika Haverinen KajKi 12,75, 2) Maija Jussila JyväskKU 12,75, 3) Nea-Mari Neziri JyväskKU 13,04, 4) Elvi Warwick KaipVi 13,88. Erä 3 (-1,1) 1) Sara Francis JyväskKU 12,21, 2) Heidi Salminen JyväskKU 12,21, 3) Hanna Kasurinen HKV 15,73, Alina Puhakka JyväskKU DNS. Erä 4 (-0,1) 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 11,84, 2) Gia Reinholm JyväskKU 12,93, 3) Eveliina Malinen JyväskKU 13,45, 4) Laura Huhta JyväskKU 13,47, Elisa Juntunen ÄänekU DNS.
Loppukilpailu: (-1,3) 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 11,86, 2) Sara Francis JyväskKU 12,19, 3) Heidi Salminen JyväskKU 12,22, 4) Aino Rasmus JyväskKU 12,84, 5) Annika Haverinen KajKi 12,88, 6) Frida Hämäläinen TampPy 12,94, 7) Nea-Mari Neziri JyväskKU 13,20.

N 400m 1) Frida Hämäläinen TampPy 56,12, 2) Laura Loponen OulPy 56,62, 3) Silja Kempas JoensKa 57,14, 4) Heini Ikonen JyväskKU 57,18, 5) Janette Niemi JyväskKU 58,10, 6) Siiri Rainio JyväskKU 58,60, 7) Sini Karjalainen IisVi 59,10, 8) Veera Mensonen MaanMa 59,17, 9) Lotta Mäkinen JyväskKU 1.00,41, 10) Annina Walling PolvijU 1.00,56, 11) Maija Jussila JyväskKU 1.00,68, 12) Minttu Rinne SaarijPu 1.00,86, 13) Pihla Hokkanen KuopRei 1.01,50, 14) Elvi Warwick KaipVi 1.03,42, 15) Irja-Ulriikka Valta MaanMa 1.06,81, Eevi Kettunen PolvijU DNS, Riina Heikkonen LappUM DNS
Erä 1 1) Elvi Warwick KaipVi 1.03,42, 2) Irja-Ulriikka Valta MaanMa 1.06,81, Eevi Kettunen PolvijU DNS. Erä 2 1) Veera Mensonen MaanMa 59,17, 2) Lotta Mäkinen JyväskKU 1.00,41, 3) Annina Walling PolvijU 1.00,56, 4) Minttu Rinne SaarijPu 1.00,86, 5) Pihla Hokkanen KuopRei 1.01,50. Erä 3 1) Janette Niemi JyväskKU 58,10, 2) Sini Karjalainen IisVi 59,10, 3) Maija Jussila JyväskKU 1.00,68, Riina Heikkonen LappUM DNS. Erä 4 1) Frida Hämäläinen TampPy 56,12, 2) Laura Loponen OulPy 56,62, 3) Silja Kempas JoensKa 57,14, 4) Heini Ikonen JyväskKU 57,18, 5) Siiri Rainio JyväskKU 58,60.

N 1500m Pihla Hokkanen KuopRei DNS, Rita Tuononen JyväskKU DNS.

N Korkeus 1) Viivi Voutilainen TuUL 175, 1) Sini Lällä JyväskKU 175, 1) Elin Pajunen VasaIS 175, 4) Emma Nyman IFKraft 170, 5) Tuuli Järvinen KeurKi 170, 6) Katri Katainen KeurKi 165, 7) Johanna Nieminen JyväskKU 160, Jennifer Storrank VasaIS NH.

N Pituus 1) Sini Sanaslahti KaipVi 6,07, 2) Hertta Heikkinen JoensKa 5,80, 3) Jenni Kivioja IisVi 5,53, 4) Riikka Savolainen JyväskKU 5,52, 5) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 5,39, 6) Piia Kalliomäki ÄänekU 5,20, 7) Eveliina Malinen JyväskKU 4,48, Johanna Nieminen JyväskKU DNS.

N Kuula 1) Eveliina Rouvali KuopRei 16,26, Inka Sinivuori JyväskKU DNS.

N Keihäs 1) Siiri Elomaa TampPy 51,39, 2) Jutta Heikkinen JoensKa 49,72, 3) Laura Pesola ReisjPi 47,97, 4) Merja Perätalo YlikNM 45,87, 5) Jenni Vuori SomE 45,33, 6) Sofia Pölkky SeinäjSU 44,97, 7) Helmiina Kynnäs SaarijPu 43,20, 8) Anniina Mäkelä AlavU 43,10, 9) Ronja Koivisto KauhWi 42,94, 10) Heli Pynnönen HankasHa 39,64, 11) Heidi Lähdemäki OulPy 39,27, 12) Meri Elomaa TampPy 36,36, 13) Inka Sinivuori JyväskKU 33,70, Roosa Ylönen ÄänekU DNS.

M 100m (-1,1) 1) Juuso Hassi OrivPo 11,33, 2) Joonas Tikkanen JyväskKU 11,41, 3) Aleksi Salminen HarjavJy 11,62.

M 400m 1) Viljami Kaasalainen JyväskKU 47,48, 2) Asseri Välimäki NoormNo 48,90, 3) Eemeli Välimäki NoormNo 49,70, 4) Kalle Raitala TampPy 50,55, 5) Aleksi Lehto SeinäjSU 51,56, 6) Aleksi Salminen HarjavJy 52,78, 7) Onni Huovinen JoensKa 53,12, 8) Onni Ikonen HankasHa 53,40, 9) Veeti Lapveteläinen LapinlVe 53,55, 10) Kristian Backman ImU 53,86, 11) Tuomas Puputti IFRaseb 55,20, Valtteri Luomala KauhWi DNS, Teemu Ruippo JoensKa DNS, Joonas Tikkanen JyväskKU DQ
Erä 1 1) Onni Huovinen JoensKa 53,12, 2) Onni Ikonen HankasHa 53,40, 3) Veeti Lapveteläinen LapinlVe 53,55, Valtteri Luomala KauhWi DNS. Erä 2 1) Aleksi Lehto SeinäjSU 51,56, 2) Aleksi Salminen HarjavJy 52,78, 3) Kristian Backman ImU 53,86, 4) Tuomas Puputti IFRaseb 55,20, Teemu Ruippo JoensKa DNS. Erä 3 1) Viljami Kaasalainen JyväskKU 47,48, 2) Asseri Välimäki NoormNo 48,90, 3) Eemeli Välimäki NoormNo 49,70, 4) Kalle Raitala TampPy 50,55, Joonas Tikkanen JyväskKU DQ.

M 1500m Timo Mäenpää KuopRei DNS.

M Korkeus 1) Arttu Mattila ÄänekU 215, 2) Daniel Kosonen TampPy 210, 3) Valtteri Välimäki UudKK 205, 4) Richard Östman IFVom 200, 5) Artturi Tiipiö TeuvRi 195, 6) Ville Eikkula TampPy 195, 7) Sebastian Widjeskog IFÅsar 190, 8) Juuso Hassi OrivPo 190.

M Pituus 1) Julius Toivola JyväskKU 6,90, 2) Heikki Vuorinen ÄänekU 6,36.

M Keihäs 1) Jami Kinnunen ÄänekU 81,06, 2) Teo Takala IFRaseb 78,73, 3) Taneli Juutinen KuopRei 70,37, 4) Sampo Lehtola LapinlVe 70,13, 5) Sami Reunanen VammsVoi 65,99, Teemu Wirkkala ToholU.

T11 150m 1) Kiira Kahilainen JyväskKU 21,91, 2) Aino Määränen ÄänekU 22,64, 3) Alma Salonen ÄänekU 23,91, 4) Veera Manner ÄänekU 24,29, 5) Aisha Neziri NakkVire 24,83, 6) Ronja Schulman JyväskKU 27,11, 7) Eerika Hokajärvi ViitVie 28,23, Silja Nyholm ÄänekU DNS
Erä 1 (-1,1) 1) Aisha Neziri NakkVire 24,83, 2) Ronja Schulman JyväskKU 27,11, 3) Eerika Hokajärvi ViitVie 28,23, Silja Nyholm ÄänekU DNS. Erä 2 (-0,4) 1) Kiira Kahilainen JyväskKU 21,91, 2) Aino Määränen ÄänekU 22,64, 3) Alma Salonen ÄänekU 23,91, 4) Veera Manner ÄänekU 24,29.

T11 Kuula 1) Kiira Kahilainen JyväskKU 9,73, 2) Aino Määränen ÄänekU 6,20, 3) Alma Salonen ÄänekU 6,06, 4) Eerika Hokajärvi ViitVie 5,72, 5) Aisha Neziri NakkVire 5,66, 6) Ronja Schulman JyväskKU 5,56, 7) Veera Manner ÄänekU 5,47, 8) Lotta Puttonen ViitVie 5,32, 9) Silja Nyholm ÄänekU 5,25.

P11 150m (+0,3) 1) Jake Ilomäki ÄänekU 22,33, 2) Tiitus Tuovinen ÄänekU 24,39, 3) Elias Vesterback IFFyren 26,17.

P11 Kuula 1) Arttu Vuorinen ÄänekU 8,11, 2) Elias Vesterback IFFyren 7,09, 3) Jake Ilomäki ÄänekU 6,89, 4) Otto Makkonen ÄänekU 6,60, 5) Tiitus Tuovinen ÄänekU 6,39, 6) Joona Soiluaho ÄänekU 5,68.

T13 150m 1) Aino-Maria Valkola SaarijPu 20,90, 2) Peppi Soiluaho ÄänekU 21,25, 3) Anna Njie JyväskKU 21,37, 4) Netta Postila JyväskKU 21,49, 5) Venla Salminen JyväskKU 21,70, 6) Amanda Vesterback IFFyren 22,17, 7) Selma Pollari ÄänekU 22,25, 8) Elna Jaakkola JyväskKU 22,28, 9) Enni Makkonen ÄänekU 22,75, 10) Ilona Wegelius ÄänekU 23,09, 11) Enna Ruuska ÄänekU 23,99
Erä 1 (+0,6) 1) Anna Njie JyväskKU 21,37, 2) Venla Salminen JyväskKU 21,70, 3) Amanda Vesterback IFFyren 22,17, 4) Elna Jaakkola JyväskKU 22,28, 5) Enna Ruuska ÄänekU 23,99. Erä 2 (-0,5) 1) Aino-Maria Valkola SaarijPu 20,90, 2) Peppi Soiluaho ÄänekU 21,25, 3) Netta Postila JyväskKU 21,49, 4) Selma Pollari ÄänekU 22,25, 5) Enni Makkonen ÄänekU 22,75, 6) Ilona Wegelius ÄänekU 23,09.

T13 Kuula 1) Amanda Vesterback IFFyren 11,52, 2) Anna Njie JyväskKU 9,26, 3) Hilda Viikilä SaarijPu 8,33, 4) Ilona Wegelius ÄänekU 8,26, 5) Netta Postila JyväskKU 8,13, 6) Iina Manner ÄänekU 7,81, 7) Peppi Soiluaho ÄänekU 7,36, 8) Sara Haapakoski SaarijPu 5,22, 9) Enna Ruuska ÄänekU 5,12, 10) Elna Jaakkola JyväskKU 5,08.

P13 150m (+0,4) 1) Joel Laurinmaa JyväskKU 22,51, 2) Eetu Keto-Tokoi JyväskKU 23,19, Ville Kankainen ÄänekU DNS.

P13 Kuula 1) Aarni Elomaa TampPy 10,81, 2) Niilo Hämäläinen JyväskKU 8,73, 3) Ville Kankainen ÄänekU 7,88, 4) Eetu Keto-Tokoi JyväskKU 5,75.

T15 150m (-1,6) 1) Anna-Riikka Klemola KangasnKa 20,24, 2) Nelli Tuunanen JyväskKU 21,62, 3) Sini Issakainen ÄänekU 22,40, 4) Senni Haapakoski SaarijPu 22,44, 5) Anna Korhonen KajKi 22,50, 6) Ainu Similä KajKi 23,57.

T15 Pituus 1) Nea Koppeli JyväskKU 5,17, 2) Pirkko Järvikylä JyväskKU 5,13, 3) Anna-Riikka Klemola KangasnKa 5,01, 4) Sofia Moreno PylkönmY 4,78, 5) Netta Postila JyväskKU 4,69, 6) Aino-Maria Valkola SaarijPu 4,69, 7) Senni Haapakoski SaarijPu 4,56, 8) Lotta Perkiö SaarijPu 4,52, 9) Peppi Soiluaho ÄänekU 4,35, 10) Selma Pollari ÄänekU 4,21, 11) Iina Manner ÄänekU 4,03, 12) Anna Korhonen KajKi 4,01, 13) Sini Issakainen ÄänekU 3,93, 14) Meea Oikari SaarijPu 3,81, Nelli Tuunanen JyväskKU NM.

P15 150m (-0,6) 1) Oliver Koskinen JyväskKU 19,74.

P15 Pituus 1) Oliver Koskinen JyväskKU 4,87, 2) Arsi Niskanen ÄänekU 4,83, 3) Max Laurinmaa JyväskKU 4,74, 4) Joel Laurinmaa JyväskKU 4,19, Ville Kankainen ÄänekU DNS.

N17 100m 1) Sofia Moreno PylkönmY 13,21, 2) Nea Koppeli JyväskKU 13,39, 3) Pirkko Järvikylä JyväskKU 13,47, 4) Jenni Kiminkinen JyväskKU 13,50, 5) Saga Koppeli JyväskKU 13,82, 6) Miina Turpeinen VesU 13,90, 7) Vilma Honkonen JyväskKU 14,31, Elin Holm IFÅsar DNS, Netta Kallio PylkönmY DNS
Erä 1 (-1,0) 1) Saga Koppeli JyväskKU 13,82, 2) Miina Turpeinen VesU 13,90, 3) Vilma Honkonen JyväskKU 14,31, Elin Holm IFÅsar DNS. Erä 2 (-0,3) 1) Sofia Moreno PylkönmY 13,21, 2) Nea Koppeli JyväskKU 13,39, 3) Pirkko Järvikylä JyväskKU 13,47, 4) Jenni Kiminkinen JyväskKU 13,50, Netta Kallio PylkönmY DNS.

N17 Pituus 1) Sonja Jääskeläinen KarstKi 5,29, 2) Saga Koppeli JyväskKU 5,00, 3) Riina Palonen ViitVie 4,96, 4) Miina Turpeinen VesU 4,87, 5) Vilma Honkonen JyväskKU 4,67.

M17 100m (-0,1) 1) Pietari Kiviranta KanksLei 12,00, 2) Topi Tuunanen JyväskKU 12,44, 3) Paavo Hämäläinen JyväskKU 15,24.

M17 Pituus 1) Aku Kulju JyväskKU 6,49.

M17 Kuula 1) Paavo Puro SuolU 16,12.

M19 Keihäs 1) Janne Läspä KaustPV 73,97, 2) Eemil Porvari HartVoi 70,54, Onni Ruokangas JanJa NM, Aku Parviainen TuupovU NM.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy