Äänekoskelle valmistui 23 uutta positiivisen pedagogiikan opettajaa. Nyt Äänekosken kaupungilla työskentelee kouluissa ja varhaiskasvatuksessa lähes 70 opettajaa, jotka ovat suorittaneet positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen koulutusohjelman. Äänekoskella toteutetaan myös hyvinvointitaitojen opetussuunnitelmaa.
Henkilöstön koulutukseen satsaaminen on Äänekosken kaupungilta iso panostus lapsiin ja nuoriin. Kaupunki on tarjonnut opettajilleen, myös varhaiskasvatuksessa, lukuvuoden kestäneet opinnot (35 op) halukkaille maksutta ja opiskeluun on saanut käyttää työaikaa.
– Ei voi sanoa, etteikö olisi pitovoimaa Äänekoskella! Aivan huikeaa työtä, mitä täällä Äänekoskella tehdään. On hienot tilat ja kovat ammattilaiset. On todella ainutlaatuista, että henkilöstöä koulutetaan näin laajasti kuin Äänekoskella on tehty. Nämä ovat Äänekoskelle myös ehdoton valttikortti, kun uusia opettajia tai asukkaita houkutellaan paikkakunnalle. Olen mielettömän ylpeä, mitä täällä tehdään, Positive Educationin kouluttaja ja itsekin Äänekoskelta lähtöisin oleva Sanna Kumpu sanoo.
Koulutus antaa paljon paitsi lapsille, niin se on ollut käänteentekevä myös monelle opettajalle. Kaikki valmistuneet kertovat, että koulutus on lisännyt omaa jaksamista ja työhyvinvointia.
– Vain hyvinvoiva opettaja voi kasvattaa hyvinvoivia lapsia. Tärkeää on läsnäolo ja kuunteleminen, erityisopettaja Maarit Järvenpää toteaa.
– Koulutus lisää lasten hyvinvointia. Oppilas tulee kuulluksi ja nähdyksi, häntä kuunnellaan. Oma luokkani on todennut, että he pystyvät nyt paremmin keskittymään, luokanopettaja Soile Vantila lisää.
– Työ lähtee ensin omasta itsestä ja siitä, että pystyy katsomaan opettajan työtä uudella tavalla. Hyvän huomaaminen on keskiössä, kouluttaja ja erityisluokanopettaja Sari Terävä kertoo.
Hyvinvointitaidot vahvistavat lasta elämää varten
Valtakunnallisen opetussuunnitelman lisäksi Äänekoskella on yrittäjyyskasvatuksen sekä hyvinvointitaitojen opetussuunnitelmat. Äänekosken Hyvää kasvua -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelma otettiin virallisesti käyttöön syksyllä, vaikka sitä on toteutettu samalla kun sitä on hiottu valmiiksi.
Uuden opetussuunnitelman myötä Äänekosken 1-9. -luokilla toteutetaan nyt hyvinvointiopetusta systemaattisesti kaikilla luokkatasoilla. Äänekoskelaisten lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistetaan konkreettisin keinoin.
Jokaisesta Äänekosken koulusta on ollut opettajia mukana laatimassa uutta hyvinvointitaitojen opetussuunnitelmaa. Suunnitelmaa onkin ollut helppoa viedä käytäntöön ja saada opettajat sitoutumaan siihen, kun se on yhdessä tehty ja sitä on toteutettu jo tekovaiheessa.
– Aluksi ideoimme ja rönsyilimme paljon, mutta lopputuloksesta tuli todella hyvä. Jokaiselle ikätasolle on nyt määritelty selkeät tavoitteet sekä konkreettisia keinoja, kuinka niihin päästään. Opetussuunnitelman lisäksi meillä on materiaalipankki, josta löytyy runsaasti harjoituksia oppitunneille, OPS-työssä mukana ollut erityisluokanopettaja Heidi Vilonen-Kuorinki kertoo.
– Uusi opetussuunnitelma on selkeä työkalu itselleni opettajana ja myös oppilaille. Jokainen opettaja voi toteuttaa ja räätälöidä opetussuunnitelmaa omalla tavallaan. Meidän luokan omia juttuja on esimerkiksi, että joka aamu luokkaan tullessa kysytään kuulumisia jokaiselta oppilaalta, harjoitellaan aktiivisesti rauhoittumisen taitoja ja huomataan onnistumisia, opetussuunnitelmatyössä myös mukana ollut luokanopettaja Johanna Pietiläinen kuvailee.
Hyvinvointitaitojen avulla jokainen lapsi voi saada onnellisen ja hyvän elämän. Ne auttavat selviämään elämän haasteista ja tulemaan itsensä ja toisten ihmisten kanssa paremmin toimeen. Esimerkiksi 9. luokkalainen voi osata johtaa omaan toimintaansa ja ajatteluaan, unelmoida ja tunnistaa vahvuuksiaan ja käyttää niitä.
– Hyvinvointitaidot ovat niin kuin ihmisyyden aakkosia. Tällä kaupunki satsaa lapsiin, nuoriin ja heidän tulevaisuuteensa, Pietiläinen näkee.
Hyvinvointitaitojen oppiminen voi olla yksi ratkaisu nuorten pahoinvointiin ja se voi ennaltaehkäistä syrjäytymistä.
– Hyvinvointitaitoihin kuuluu myös myötätunto ja itsemyötätunto, ja varsinkin teineille siitä on paljon hyötyä. Myös se auttaa, kun nuori ymmärtää, että jokaisella meistä on usein jollain tavalla vaikeaa, Sari Terävä sanoo.