Äänekoski-ryijyn tarinassa on monta vaihetta – tuttua ja tuntematonta. Kalevalaiset naiset muistuttavat, että ryijy on osa äänekoskelaista kulttuuriperintöä.
Moni ei tiedä, että Äänekoskella on ihan oma ryijymallinsa. Äänekoski-ryijyn arvioidaan olevan peräisin 1700-luvulta, ja siinä on keskisuomalaisille ryijyille tyypillisiä sinisen ja ruskean sävyjä. Kuvion keskiössä ovat elämänpuu sekä kaksi naishahmoa.
Ryijyn alkuperä on kuitenkin mysteeri.
Ensimmäinen maininta Äänekoski-ryijystä on Suomen ryijyt -teoksessa vuodelta 1924. Ryijyn omistajaksi on merkitty tuomari Eduard Polón. Se olikin pitkään ainoa johtolanka ryijyn olemassaolosta.
Äänekosken Kalevalaiset naiset tarttuivat salapoliisityöhön 1970-luvulla. Silloinen puheenjohtaja Sisko Savijärvi oli moottorina selvitystyössä.
Marjatta Järvenpää muistaa, millainen työ ryijyn etsimisessä oli.
– Sisko oli kuullut, että tällainen Äänekoski-ryijy on olemassa ja päätti ryhtyä sitä metsästämään 70-luvulla. Siskolla oli laaja tuttavapiiri, jonka kautta tietoja etsittiin, ja lopulta helsinkiläisestä puhelinluettelosta löytyi yhteystiedot eräälle Polónille, joka kertoi olevansa Eduardin miniä Järvenpää kertoo.
Äänekoski-ryijy löytyi kuin löytyikin Polónin tyttärenpojan kotoa Sveitsistä, minne se oli päätynyt 1930-luvulla. Alkuperäinen kappale oli ollut Polónin suvussa pitkään, ja lisäksi siitä kerrottiin tehdyn versio myös Kööpenhaminan kunniakonsulille.
Kyseessä siis oli oikea arvotekstiili, jota esiteltiin ”Genevessä ja Kööpenhaminassa, mutta ei Äänekoskella”, päivitteli Keskisuomalaisen toimittaja Aarne Vuorinen artikkelissaan 28.2.1982.
Ryijyyn itsekin ihastunut ja sen historiasta kiinnostunut miniä Mary Polón toimitti Äänekosken Kalevalaisille naisille valokuvan ryijystä. Ja siinä se oli, ihka aitona, vuosikymmenien unohduksen jälkeen. Kaiken lisäksi Mary oli tallentanut ryijystä työpiirustuksen sekä nukkalankojen värinäytteet, Sisko Savijärvi kiitteli Kalevalan päivän juhlapuheessaan 1982.
Yhteisön voima tuli todistetuksi, kun Kalevalaiset Naiset tilasivat Äänekoski-ryijyn lahjaksi kaupungin 50-vuotisjuhlaan. Suuri ryijy maksoi 7150 markkaa, ja sen valmisti helsinkiläinen Suomen Käsityön Ystävät. Lähes kaksi metriä korkea ryijy koristaa edelleen Äänekosken kirjaston seinää.
– Rahaa ryijyä varten kerättiin muun muassa kotikonserteilla, joita esimerkiksi tehtaan johtajan vaimo Maija Sonni järjesti kotonaan. Itsekin olin siellä joskus apulaisena, Marjatta Järvenpää muistelee.
Äänekoski-ryijyn tarvikepakkaus otettiin myyntiin Äänekosken keskustan ompeluliikkeeseen vuonna 1982. Pakkausta myytiin aikanaan merkittäviä määriä, mutta sitten kiinnostus ryijyihin hiipui, Kalevalaisten naisten puheenjohtaja Tanja Kirjanen toteaa.
– Suomen Käsityön Ystävistä kerrottiin, että heiltä saa edelleen tilattua tarvikepakkauksen, jos innostuu ryhtymään ryijyn tekoon. Ryijyt elävätkin nyt uutta nousukautta, Kirjanen sanoo.
Välillä ryijyjä halveksittiin, mutta nyt niitä metsästetään nettihuutokaupoista ja kirpputoreilta. Tähän tapaan Äänekoski-ryijy päätyi myös Willen yrittäjä Päivi Peltolan seinälle.
– Vanhan salin seinä kaipasi ryijyä, joten etsin sopivaa kirppareilta. Sitä ihan oikeaa ei kuitenkaan tullut eteen, kunnes huomasin nettikirpputorilla tämän Äänekoski-ryijyn. Se on kaunis, mutta myös sopii tähän rakennukseen. En tiennyt ryijymallin historiasta silloin mitään, Peltola kuvaa.
(juttu jatkuu kuvan alla)
Päivi Peltolan kirppislöydön on valmistanut M. Häkkinen vuonna 1985.
Peltola otti yhteyttä Kalevalaisiin naisiin saadakseen tietoja ostamastaan ryijystä, ja Äänekoski-ryijyn tarina nousi uudelleen esiin. Nyt Kalevalaiset naiset haluaisivat kuulla viime vuosikymmenien muistoja Äänekoski-ryijystä.
Ryijyn historian tallentaminen kiinnostaa, sillä se on osa paikallista käsityöhistoriaa, Tanja Kirjanen toteaa.
– Se todistaa, että teollisuuskaupungillakin on kulttuuriperintöä. Ehkä jollakin on vieläkin kaapissa avaamaton tarvikepakkaus tai kesken jäänyt ryijy. Myös valmiista ryijyistä olisi kiva nähdä kuvia tai järjestää vaikka näyttely, Tanja Kirjanen kaavailee.
Marjatta Järvenpää toteaa, että ryijyjen näkyminen mediassa ja julkisissa tiloissa voi innostaa käsityöharrastajia niiden tekoon.
– Lapuudessani ryijy oli sekä sisustus- että käyttöesine. Niitä käytettiin seinävaatteina, mutta myös penkinlämmittimenä tai vilttinä. On hauskaa, että ryijyt kiinnostavat nyt myös nuoria. Ehkä Äänekoski-ryijystäkin voi tulla osa ilmiötä!
Onko sinulla Äänekoski-ryijy seinällä, tarvikepakkaus kaapissa tai jokin muu muisto Äänekoski-ryijyyn liittyen? Ota yhteyttä Kalevalaisiin naisiin!
