ÄKS

Äänekoski saa SM-hiihdot 2024

23.06.2022 09:16
Äänekoskella on jo kokemusta SM-hiihtojen järjestelyistä. Kuva Ella Tuovinen vuoden 2024 SM-hiihdoista.

Suomen Hiihtoliitto myönsi vuoden 2024 yleisen sarjan SM-hiihdot Äänekoskelle.

 

Äänekosken kaupungin panostus kisojen toteutumiseksi on merkittävä ja ilman kaupungin sitoutumista kisojen yhteistyökumppaniksi kisoja ei voitaisi järjestää. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti Äänekosken kaupunki sitoutuu vuoden 2024 hiihdon SM-kilpailujen järjestämiseen liittyvään yhteistyöhön Äänekosken Huima ry:n kanssa siten, että kaupungille tulevat kokonaiskustannukset ovat yhteensä enintään 100 000 euroa.

Myös Äänekosken Huiman talkootyöllä on merkittävä rooli kaikissa kisojen järjestelyyn liittyvissä hankkeissa, mikä on merkittävä kustannuksia laskeva tekijä. Päävastuun SM-kisojen järjestelyistä kantaa Äänekosken Huiman hiihtojaosto, joka toimii yhteistyössä Äänekosken kaupungin kanssa.

Äänekosken kaupunki hyötyy televisioiduista kisoista erityisesti positiivisen näkyvyyden muodossa ja se vahvistaa myös kaupunkistrategian Äänekoski-ilmiön mukaisesti monipuolista tapahtumatoimintaa.

– Hienoa, että Äänekoski ja etenkin Äänekosken Huima koetaan Hiihtoliitossa luottamuksen arvoiseksi yhteistyökumppaniksi. Edellinen Äänekoskella järjestetty SM-hiihtotapahtuma oli suurmenestys mitattuna millä tahansa mittarilla, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Edellisen kerran SM-kilpailut järjestettiin paikkakunnalla kolme vuotta sitten. Kisat olivat erittäin onnistuneet niin kilpailijoiden, yleisön, yhteistyökumppaneiden kuin järjestäjien näkökulmasta. Massatapahtuman järjestämisestä on vankkaa kokemusta ja vuoden 2019 kisat keräsivät runsaasti yleisöä ja toivat Äänekoskelle laajaa näkyvyyttä. Myös Äänekosken hiihto-olosuhteet ovat parantuneet kolmen vuoden takaisesta.

– Uskon, että yhdessä me onnistumme jälleen rakentaman loistavan tapahtuman, Tuononen lisää.

SM-hiihtojen tarkempi ajankohta ja matkat päätetään kesällä 2023.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy