ÄKS

Äänestäminen on ensikertalaiselle historiallinen tapahtuma

27.05.2021 11:05
Roope Naarminen käyttää äänioikeuttaan nyt ensimmäistä kertaa.

Ennakkoäänestys alkoi eilen keskiviikkona. Ensikertalaisille on uurnille tulo historiallinen juttu.

 

19-vuotiaan äänekoskelaisen kaksoistutkinto-opiskelijan Roope Naarmisen elämässä politiikka ei näyttele kovin suurta roolia.

– Olen vähän seurannut, mutten sen enempää perehtynyt, Naarminen kertoo.

Naarminen pitää äänestämistä tärkeänä mahdollisuutena vaikuttaa paikkakunnan asioihin.

– Vaikka paikkakunta saattaisikin vaihtua, niin mielestäni on tärkeää, että täällä on asiat kunnossa, sillä vanhemmat ja useita ystäviä asuu täällä silti, Naarminen täydentää.

Naarmisen mukaan nuorison keskuudessa puolueiden ideologioihin on vaikeampaa samaistua, kuin yksittäisten henkilöiden.

– Yksittäisellä henkilöllä voi olla laajempi arvokäsitys, jonka vuoksi on helpompi löytää yhtäläisyyksiä omiin arvoihini, mutta kyllä puoluekin vaikuttaa jonkin verran. En äänestäisi omia arvojani vastaan olevan puolueen ehdokasta kovin mielelläni, Naarminen kertoo.

Naarminen kokee yhteiseen hyvinvointiin satsaamisen eri keinoin tärkeäksi.

– Hyvinvointiin pitäisi panostaa enemmän, he ketkä tarvitsevat apua erilaisissa ongelmissa ja terveydellisissä asioissa, tulisi saada sitä mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti, Roope Naarminen toteaa.

Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla, mutta vaalipäivänä vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty postissa saapuneeseen ilmoituskorttiin. 

Äänestäjän tulee todistaa henkilöllisyytensä äänestyspaikalla, joten äänestäjiä pyydetään ottamaan henkilöllisyystodistus mukaan.

Henkilöllisyystodistukseksi kelpaa voimassa oleva poliisin antama henkilökortti, ajokortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti.

Jos äänioikeutetulla ei ole äänestyksessä tarvittavaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää hänelle maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Väliaikaista henkilökorttia haettaessa hakijalla on oltava mukana kaksi poliisin ohjeiden mukaista passivalokuvaa.

Ennakkoäänestys kotimaassa 26.5.– 8.6. 

Varsinainen vaalipäivä 13.6.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy