ÄKS

Abiristeilystä huolimatta voittoon – Huima kiri KiiRin ohi kohti nousukarsintaa

21.02.2016 10:19
Aden Kariuki oli tehokas etenkin pelin alkuhetkillä, kun muiden huimalaisten heitto tökki.

Koripalloa, miesten II divisioona
Huima – Kiimingin Riento 67–61 (18–20, 33–37, 54–55)

Huiman miehillä on erinomainen mahdollisuus pelata sarjanoususta. Lauantainen kotivoitto KiiRistä tuli tässä suhteessa tarpeeseen – mutta ei helpolla.

– Ei ole sattumaa, että Kiiminki on sarjataulukossa korkealla. Kahden viime kauden aikana vain JyWe on onnistunut voittamaan heidän kotisalissaan, Huiman pelaaja-valmentaja Pena Ranta kehui vastustajaansa tasaisen trillerin päätteeksi.

– Kiiminki osaa pelata koripalloa. Heillä on fyysisesti vahvoja pelaajia, jotka osaavat sijoittua hyvin. Rytmiä heitä vastaan on vaikea löytää.

TOTTA. Yli satapäinen katsomo sai nähdä aggressiivista puolustusta ja vauhtia. Huima olikin todella koetuksella, sillä KiiRi pakotti kotijoukkueen toistuvasti huonoihin syöttöihin. Mutta kun Huimakin tiivisti puolustustaan, muuttui myös vieraiden pelinteko vaikeaksi. Seitsemällä miehellä matkassa ollut KiiRi piti silti suurimman osan ottelua ohjia omanaan.

Ranta (19/1) oli itse isossa roolissa kentällä. Hänen kädestään lähti ottelun voittokorikin puolisen minuuttia ennen loppua. Mutta hyvin jaksoi taistella koko joukkue.

Kasperi Häkkinen

Kasperi Häkkinen pelasi jälleen vahvasti korin alla.

– Kassu, Pekka ja Elias tekivät korin alla hyvää työtä Kiimingin isojen miesten kanssa, Ranta kehui Kasperi Häkkistä, Pekka Karvosta ja vasta 15-vuotiasta Elias Brandtia – joka oli lopulta kahdeksalla ohiheiton poiminnallaan Huiman ykkönen levypalloissa.

– Tämä peli oli mahtavaa duunia koko joukkueelta.

Otto Jämsen (11/7) keräsi hyvät tehot, vaikka osumatarkkuus ei ollut parhaimmillaan. Aden Kariuki (9/2) teki kauden kovimman pistemääränsä.

Abiristeily vaati veronsa Huiman nuoresta joukkueesta, sillä porukan pisin pelaaja Jani Tuoriniemi ja takalinjojen luottopelaaja Santtu Koivunen olivat poissa.

VOITTO merkitsee sitä, että keskisen lohkon kakkosena olevan Huiman pääsy B-divisioonan karsintoihin on enemmän kuin lähellä. Paikka varmistuu, jos Huima lyö ensi sunnuntaina HoNsUn kakkosjoukkueen Liikuntatalolla.

HoNsU on sarjassa kolmantena, joten helposta urakasta ei ole kyse. Jyväskyläläisjengissä on paljon pelaajia seuran A-poikajoukkueesta, joka johtaa ikäluokkansa SM-sarjaa. Kakkonen saa yleensä matkaan muitakin seuran ykkösjoukkueen pelaajia.

– Tuo peli tulee olemaan meille tosi hyvä mittari, Ranta miettii odottavaisena.

Otto Jämsen oli ahtaalla, mutta keräsi silti 11 pistettä.

Otto Jämsen oli ahtaalla, mutta keräsi silti 11 pistettä.

JyWe on jo varmistanut lohkovoittonsa ja paikkansa karsinnan ensimmäisessä vaiheessa yhdessä kaakkoisen lohkon voittaneen Joensuun Katajan kakkosjoukkueen kanssa. Huima tavoittelee siis paikkaa kyseisen karsinnan viimeistä avointa paikkaa yhdessä HoNsUn kanssa.

Huimalla ja JyWellä on jäljellä sarjaa kahden pelin verran. Huima on HoNsUa edellä kolmen voiton verran, mutta samalla HoNsUlla on edessään vielä neljä peliä. Kaksi HoNsUn jäljellä olevista peleistä on tosin JyWeä vastaan, joten helposti HoNsU ei sarjan loppuun voittoputkea ota.

Sarjataulukko tässä.

Huima: Joonas Makkonen 3/1, Pena Ranta 19/1, Kasperi Häkkinen 6/7, Henri Kajander 9/1, Pekka Karvonen 2/7, Aden Kariuki, 9/2, Elias Brandt 3/8, Otto Jämsen 11/7, Jiri Soppi 5/0.

KiiRi: Teemu Linna 17, Juhani Katajamäki 16, Matti Ahola 16.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy