Kaksoisvoitto satasella siivitti tyttöjen joukkueen hyvään avauspäivään.
ÄU:n Aino Pulkkinen ja Suolahden Urhon Saija Seppä suoriutuivat hienosti Finnkampenissa Tukholmassa lauantaina. Pulkkinen voitti 100 metriä ja Seppä 1500 metriä.
– Satanen oli hieno startti maaottelulle, antoi joukkueenjohtaja Ringa Ropo tunnustusta Aino Pulkkiselle ja Sanni Mahoselle, jotka ottivat lajissa kaksoisvoiton. Ainon aika 12,14 jäi vain sadasosan hänen ennätyksestään.
– Lähtö onnistui hyvin, vaikka oli varoitettu hitaista ruotsalaisista lähettäjistä, Pulkkinen kertoi.
Hän oli ensimmäistä kertaa maaottelussa ja Tukholman tunnelmallisella vanhalla olympiastadionilla.
– On ollut tosi mukavaa tutustua muiden lajien urheilijoihin. Radan pinta on hyvä, mutta on sanottu, että kaarteet ovat jyrkät. Sen näkee sunnuntaina 200 metrillä.
Tunnelmaa himmensi se, että päivän päätteeksi juostussa pikaviestissä ankkurina olleen Pulkkisen ja kolmantena kapulaa kuljettaneen vaihto meni pipariksi. Suomi oli siinä vaiheessa selvässä johdossa Ruotsin sähellettyä omissa vaihdoissaan. Ruotsi johtaa tyttöjen maaottelua ennen sunnuntaita 54-50.
Saija Seppä voitti 1500 metriä ajalla 4.45,04.
– Se oli hidas juoksu, mutta tärkeintä oli voittaa ruotsalaiset, Seppä sanoi. Suomen toinen edustaja Heidi Kuuttinen oli kolmas.
Seppä oli mukana jo viime vuonna Helsingin-ottelussa, jossa hän voitti 800 metriä.
– Saa nähdä jatkuuko voittoputki sunnuntaina 800 metrillä, Seppä mietti.
Ruotsi-maaottelu päättää kummankin juoksijalupauksen kilpailukauden.