Sairastelun vuoksi 16-vuotiaiden SM-kisat ja sitä myötä mahdollisuuden Ruotsi-otteluun missannut ÄU:n Aino Pulkkinen ei anna vastoinkäymisten lannistaa. Siitä saatiin todiste Syyskuun kisoissa Jyväskylässä torstaina.
Pulkkinen kokeili ensi kertaa urallaan 400 metrin juoksua ja teki samalla Suomen kesän kärkituloksen 57,57.
Tilaston kakkosena on HKV:n Kira Kruuti ajalla 58,34. Tuolla tuloksella Kruuti voitti Suomen mestaruuden pari viikkoa sitten Kotkassa.
Pulkkisen tulos yltää myös 17-vuotiaiden sarjassa korkealle, viidenneksi. 16-vuotiailla ei kirjata virallisia Suomen ennätyksiä, mutta vuotta vanhempien SE on Ella Räsäsen vuonna 2011 juoksema 53,44.
Urhon 14-vuotias SM-pronssikävelijä Elina Nieminen juoksi Pulkkisen perässä kuudenneksi ajalla 67,22.
ÄU:N URHEILIJOISTA mainiosti Jyväskylässä onnistui myös Aatu Savolainen, joka paransi satasen ennätystään 0,6 sekunnin vastatuulessa viisi sadasosaa tulokseen 11,72.
Aikuisurheilijoista Ria Ahonen on päässyt vihdoin kilpailukuntoon. Kolmiloikkaajan tulostaso ei ole entisensä, sillä tulos 11,40 jää liki 1,5 metriä Ahosen ennätyksestä.
Valtteri Mattila jäi korkeushypyssä tulokseen 195. Pikkuveli Arttu yritti 13-vuotiaiden sarjassa uutta Suomen ennätystä 188, mutta ei tällä kertaa onnistunut. Tulokseksi jäi 185.
13-vuotiaissa kilpaillut Jere Kautto voitti omilla ennätyksillään sekä 60 metriä (8,33) ja kolmiloikan (10,39). Aino Savolainen oli samanikäisten tyttöjen kuulassa kolmas (837).