Kohtaamon Aivohoitolassa keskitytään siihen tärkeimpään pääomaan.
Aivoviikolla kampanjoidaan koko väestön aivoterveyden puolesta: miten ainutkertaisesta pääomastaan voi pitää huolta ja samalla pyrkiä torjumaan muistisairauksia. Tärkeä viesti on, että pienilläkin valinnoilla on merkitystä ja jokaisella on avaimet omaan muistiterveyteensä. Vuonna 2016 Aivoviikon teemana on ”Aivoterveyttä läheltä”.
Äänekoskella Aivoviikkoon pääsee osallistumaan muun muassa Kohtaamossa, Äänekosken keskustassa. Perjantai-iltapäivän aikana pääsee harjoittamaan aivojaan muun muassa tuoksujen kautta. Tuoksut ovat nimittäin hyvin tiukasti linkittyneet ihmisen muistiin.
– Moni ei tiedä, että isolla osalla ihmisistä muistisairautta edeltää hajujen katoaminen, Riitta Kotilainen Kohtaamosta kertoo.
Aivohoitolassa voi ”testata” pääkoppansa toimivuutta ja tietenkin saada tietoa siitä, miten se tärkein pääoma pysyykin toiminnassa. Aivojen jumppaaminen on tärkeää, mutta myös rentoutuminen ja musiikin kuuntelukin voi edistää aivoterveyttä.
– Pitää muistaa, että aivojen lepuuttaminen ja rentoutuminen tukevat sitä hyvää oloa. Aivohoitolassa hellitään ja lellitään aivoja, mutta tehdään myös pieniä aivopähkinöitä. Aivotyön ja rentoutumisen tasapaino on tärkeää, Kotilainen kertoo.
Aivohoitola Kohtaamossa, Kauppakatu 19, pe 18.3. klo 10–14.