ÄKS

Ajankohtaisen Kakkosen Kehitysvammais-ilta – mukana myös äänekoskelainen tarina

10.02.2015 09:59 (muokattu 11.02.2015 13:35)
Ellin sisukas ote. Kuva: Riikka Happo
ÄKSän keskiaukeamaltakin tuttu Riikka Happo esiintyy Ajankohtaisen Kakkosen Kehitysvammais-illassa tiistaina 10. helmikuuta. Suorassa tv-lähetyksessä käsitellään kehitysvammaisten oikeuksia ja elämää monelta eri kantilta.  

 

Happo osallistuu suoraan lähetykseen puhelinhaastattelun muodossa.  Tarkoituksena on tuoda esille kehitysvammaisen lapsen oikeuksia. Hapon mielestä tietoisuutta aiheesta on syytä lisätä.

– Ellillä oli oikeus syntyä, vaikka meille tuli lääkärien puheista ja toimista alkuun monesti eri tunne, Happo kertoo ÄKSälle.

Happojen perheessä taistelu kehitysvammaisen lapsen oikeuksista on vielä tuoreessa muistissa. Perheen kuopus Elli syntyi tammikuussa, mutta valitettavasti menehtyi ainoastaan kahden viikon ikäisenä. Ellillä oli jo raskauden alkuvaiheissa todettu Edwardsin oireyhtymä, eli 18-trisomia, joka on erittäin vaikea kehitysvamma.

Ellin tarinaan pääsee  tutustumaan myös Riikka Hapon blogissa. 

Ajankohtainen kakkonen tiistaina 10.2.
Yle TV2 kello 21.00

Lue ÄKSän juttu Happojen perheestä täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy