Jalankulkijat on ohjattu pois Äänekosken sillalta, joten toimittaja ylittänee virran toistaiseksi vain autokyydillä.
Häränvirran ylittävän Äänekosken sillan parannustöiden vuoksi kevyt liikenne kulkee ponttooneilla noin metrin korkeudella vedenpinnasta. Ajoneuvot kulkevat koko remontin ajan siltaa pitkin, mutta väylää on kavennettu.
ÄKS kävi testaamassa sillan kupeeseen rakennettua ”kiertotietä”. Vaneriviritelmä oli korkean-, matalan-, ja huojuvanpaikankammoiselle vesipelkuri-toimittajalle turhan hutera, mutta pyöräilijät suihkivat siltaa tyytyväisenä edestakaisin.
Sillan liukkaudesta varoitellaan liikennemerkein, ja vaikutti siltä, että sateella siinä voi tosiaan mätkähtää takamukselleen.
Takaisin testaustilanteeseen. Työmiehiä näytti huvittavan, kun toimittaja pomppi tasajalkaa aivan rannan tuntumassa, loikkausetäisyydellä tukevalta maalta. Jykevä silta ei kuitenkaan heilunut, vaan kellui jykevästi paikallaan odottaen rohkeampaa kulkijaa. Tämä hyvä!
Äänekosken sillan kantavuutta parannetaan jättirekkoja varten, ja korjaustöiden tulisi olla valmiina marraskuun loppuun mennssä. Liikennettä tullaan pysäyttämään, lähinnä öisin, ja siitä tiedotetaan etukäteen.
Hankkeen rahoittaa valtio, ja sen hallinnoinnista vastaa Keski-Suomen ELY-keskus. Varsinaisen siltaurakan tekee Oteran Oy.
Lisää aiheesta:
24.4.2014 Äänekosken silta remonttiin, luvassa liikennejärjestelyjä