Äänekoskella torstaina piipahtanut SuomiMies-rekka tarjosi ilmaisen kehonkoostumusmittauksen ja hyvän kokonaiskuvan omasta kunnosta. Vaikka tilaisuus oli suunnattu miehille, ei ÄKSän naistoimittajaakaan käännytetty ovelta. Vaan toivotettiin oikein tervetulleeksi.
Neljän maissa iltapäivällä astuin rohkeasti SuomiMies-rekan ovesta sisään. Ystävällinen henkilökunta oli tätä ennen ojentanut minulle esitietolomakkeen, jossa kysyttiin nimeä, pituutta ja parisen kysymystä nykyisestä terveydentilastani. Arvioin itseni hyvin vähän liikkuvaksi, mutta työkykyiseksi yksilöksi. Rehellisyys maan perii.
Rekassa kävi kova kuhina. Riisuin ohjeiden mukaan takkini naulakkoon ja jätin kameran ja muistiinpanovälineet laukkuun. Sitten vaan tulta päin.
Ensin minulta mitattiin puristusvoima pienellä hassulla laitteella. Tämän jälkeen hilpaisin pari porrasta ylöspäin kehonkoostumusmittaukseen. Luulin, että kroppaani olisi vähintään nipistelty ja mulkoiltu, mutta koko mittaus hoitui seisomalla kummallisen puntarin ja kaikuluotaimen risteytyksen ääressä, kädessäni wii-kapuloita muistuttavat kahvat. Ymmärsin laitteen mittaavat rasvaprosenttiani, ja pykälän kohotessa hoin mielessäni ”pysähdy, PYSÄHDY!”. Jos kuvittelette, että puntarin numeroiden vilkkuminen on naisihmiselle rajua katseltavaa, niin tämä oli vähintään kauhistuttavaa. Kun kehoni oli mitattu, siirryin kuntotestiin.
KUNTOTESTISSÄ hämmennykseni lisääntyi. Vyötärön ympärykseni mitattiin, minulle annettiin sykemittari ja minut laitettiin makaamaan paikalleni. Mikä ihmeen kuntotesti se tämä on? Maatessani tutkailin muita paikalle saapuneita: nuoria vanhoja, timmejä ja ei-niin-timmejä, mutta kaikki miehiä. Minä olin ainoa nainen. Vieressä seissyt nuori mies kysyikin hymyillen, mikä olen miehiäni. Huumori kuuluukin asiaan, kun olet samassa rekassa kolmenkymmenen muun ihmisen kanssa.
Kun rentouttava kuntotesti oli ohi (sykemittarin ranneke piippasi), siirryin kansioni kanssa tietokonepoikien eteen pönöttämään: heiltä saisin lopullisen tuomion. Pari kysymystä, palautelomake ja sitten kädessäni oli monimutkaisia sanoja ja kiemuroita sisältäviä lappusia. Näistäkö pitäisi osata tulkita kunto ja terveydentila?
–Palautteen saat ulkona. Ole hyvä, sanoi tietokonemies rohkaisevasti hymyillen.
Puin takin päälleni, nappasin pari valokuvaa ja suuntasin ulos. Kiitin henkilökuntaan kuuluvaa neitiä ripeästä ja mukavasta palvelusta ja suuntasin käden osoittamaan suuntaan. Edessäni seisoi tietäväinen mies, joka nappasi kansioni. Mutrusuu ei tiennyt hyvää. Sitten menikin nauruksi.
–Nämä sun mittaukset on tehty miesten arvoilla, että onhan tää aika järkyttävän näköstä. Eipä katota tätä lappua ollenkaan.
Olisin saanut mennä testiin uudestaan, mutta tyydyin yleisempään arvioon, ja tietoon, että voin tarkistaa naisten viitearvot jälkeenpäin internetistä.
LOPPUTULOS: Viskeraalirasvan (sisäelimien ympärille muodostuneen rasvan) määrä oli ihanteellinen, puristusvoimani keskivertoa parempi ja peruskuntoni oikein hyvä. Mutta rasvaprosentti ja lihasten määrä eivät täsmää. Lihasta pitäisi olla enemmän. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että tulokseni voi kuitata jo lähes legendaarisin sanoin: ”Reeniä, horo, reeniä!”
Puoli viiden maissa SuomiMies-rekassa oli käynyt parisensataa testihenkilöä. Rekan henkilökunta oli asiantuntevaa, vikkelää, ja huumorintajuista. Vaikka koko testiin meni aikaa vain noin vartti, ei minulle jäänyt hoputettu olo. Testi oli monipuolinen, selventävä ja hauskakin. Jälkeenpäin oli hauska jutella muille testin läpikäyneille henkilöille ja vertailla tuloksia. Menisin varmasti uudestaan.
Teksti: Milka Krogerus
SuomiMies-rekan sisällä kävi kova kuhina
