Joulun aikaan, kun illan hämyssä tarkkasilmäinen kulkija kävelee kynttilöiden välkkeessä kylpevältä hautausmaalta Häränvirran rantaa tehtaan kirkkaiden valojen suuntaan, kirjaston alitse ja käy mutkan kautta edelleen, voi sopivassa valossa rinteessä havaita ikään kuin kellarinoven.
Ovi johtaa Keijo Hamiltonin kotiin.
Kiinteistönvälittäjä voisi keksiä kohteesta, että maanalainen 460 neliöinen uniikki kokonaisuus Merbau-puulattioilla, saunaosasto Ashfordin mustaa marmoria ja kodinkoneet tulevaisuudesta. Mutta tämä ei ole kaupan.
Abiturientin ikäistä viskiä lepänlehden paksuisen siivun nautittuaan Keijo Hamilton mietti, mitä hankkia itselleen joululahjaksi, kun jo aika lailla kaikkea: edellisjouluna Kuhnamosta tuulastettujen haukien nahasta lapsityövoimalla teetetyt kengät, toissa vuonna joulupöydässä puoli tusinaa uunihaudutettuja liito-oravia, mutta mitä nyt?
Keijo Hamilton rakasti suurenmoista itseään ja suurenmoinen itsensä häntä. Hän oli kihlautunut itsensä kanssa ja suunnitteli avioliittoa, kukaties tulevana vuonna juhannushäät yksikseen. Miksi täysin täydellisenä ihmisinä hankkia puoliso, joka väistämättä olisi vähemmän täydellinen?
Mies kietaisi karhunnahkatakin päälleen ja raotti ovea: ketään ei onneksi näkynyt. Häränvirta soljui vapaana ja laineet loiskivat rantakiviin tuttuun tapaan, minkä hän hyväksyi, mutta toiset ihmiset… Hän astui ulos löytääkseen inspiraation lahjahankinnalleen.
Keijo Hamilton haistoi kitkerän savun, kai jonkin vastarannan saunan piipusta kantautuneen. Myös kuului ilakointia, miltä hän sulki korvansa ajatuksen voimalla. Askel rapsahti, tuulenvire nipisti kasvoja ja sormenpäitä paleli mittoihin tehdyistä pekarinnahkahansikkaista huolimatta. Satunnaiset sauvakävelijät, koiranulkoiluttajat ja muuten vain huvikseen kävelijät hän väisti varjoissa kulkemalla.
Vanhan postinmutkan tienoilla hän kopisti hauennahkapieksujaan, lunta oli kertynyt norsunluukantojen taakse. Katseensa jaloista nostaessaan ja itselleen tiuskiessaan hän kohtasi katseen mieheltä, joka myös käytti pieksuja, tosin toisenlaisia.
– Kuka sinä olet? pitkäpartainen mies kysyi vanhan miehen möreänkuivalla äänellä.
– Nimeni on Hamilton, Keijo Hamilton. – My name is Hamilton, Keijo Hamilton.
– Nimeni on Joulupukki – People call me Santa Claus, pitkäparta sanoi.
– Kuka sinä olet oikeasti, Keijo Hamilton kysyi, – siis ihan oikeasti.
– Joulupukki, pitkäparta sanoi.
– Joulupukki?
– Nimittäin se ainut oikea, pitkäparta sanoi.
Keijo Hamilton kopautti kenkiään laskien katseensa alas sekunnin murto-osaksi. Sen koommin hän ei enää miestä nähnyt.
Keijo Hamilton jatkoi kävelyään Pukkimäkeä kohti. Hotelli Hirven kohdalla vastaan käveli pikkutyttö punaisessa toppapuvussa keltainen pipo päässä.
– Ostaako setä jouluarvan? tyttö kimitti kiiltävä tippa nenänpäässä.
– Painu likka kotiisi. En ole omaisuuttani kartuttanut siksi, että tuhlaisin sen jonnin joutaviin arpoihisi, Keijo Hamilton sanoi.
Tytön silmät kostuivat ja hän juoksi pois pipo vinossa. Keijo Hamilton nauroi, mutta nauru katkesi kuin seinään pitkäpartaisen miehen ilmestyttyä hänen eteensä otsa kurtussa.
– Nyt sinä juokset tytön kiinni ja ostat hänen kaikki arpansa. Se raha menee tarpeeseen, pitkäparta ärjäisi
Keijo Hamilton epäröi, mutta pitkäparta paukautti rukkasensa yhteen niin, että tömähti ja tärähti. Hän katsoi viisaimmaksi totella.
Hän osti kaikki 24 arpaa. Tytön kasvot soikenivat onnesta. Joulupukki käveli hämmentyneen Keijo Hamiltonin luokse hymyillen.
– Tiedän, että olet etsimässä itsellesi joululahjaa.
– Mistä sinä sen voit tietää? Keijo Hamilton kysyi.
– Tiedän joulusta kaiken ja tiedän myös, mitä sinulla ei vielä ole eikä koskaan ole ollutkaan.
– Mitä muka?
– Antamisen ilo, Joulupukki sanoi. – Se nimittäin on kaikista paras lahja.
– Niin… Keijo Hamilton sanoi.
– Näithän sen äsken jo itsekin, Joulupukki sanoi, – sinä itsekkyyden maailmanmestari.
Keijo Hamilton nyökkäsi itselleen hymyillen Joulupukin kanssa kättä paiskattuaan ja tiesi, kuinka viettää tämän Joulun ja myös seuraavat.
PASI LÖNN
kuvat
PAJU KAITAJÄRVI
