Kuhnamon palvelukeskuksella joutui hieraisemaan silmiään perjantaina 30. lokakuuta. Päiväkeskuksen pihamaalla tallustelee hevonen. Ei, kaksi!
ELÄINTEN TUOMINEN palvelukeskukselle oli Helena Hytösen ajatus. Hytönen valmistelee opinnäytetyötään, ja halusi liittää työhönsä kokemuksen viriketuokiosta. Idea eläimistä lähti päivittäisestä työstä palvelukeskuksella.
– Eräs asiakas, Kari, sanoi minulle joskus, että jos vaan vielä eläissään pääsisi näkemään hevosen. Sitten tuli mieleeni, ettei tällaista ole varmaan koskaan järjestetty. Tahdoin tehdä jotain erilaista, Hytönen sanoo.
Honkolasta, Hepokankaan tilalta paikalle saapuneet hevoset Gilroy ja Pätkis kopistelivat pitkin pihamaata ihmisten ihailtavana. Vanhukset haukkaavat raitista ilmaa vilpoisessa syyssäässä ja kasvoilta näkee, että virkistyshetki on osunut nappiin.
– Eläimillä on hieno, jopa terapeuttinen vaikutus ihmisiin, Hepokankaan tilan Nina Romppanen sanoo.
Gilroy oli varsin suosittu kaveri Palvelukeskuksen pihamaalla.
HEVOSTEN LISÄKSI paikalle saapui Hytösen tytärten kolme koiraa Heta, Lissu ja Taika. Pienet koirat kipittivät iloisesti rapsutuksista rapsutuksiin.
– No terve. Olettepa te iloisia, eräs herrasmies sanoo taputellessaan Taikaa.
Eivätkä sisälle jääneet vanhuksetkaan paitsi jääneet: Pätkis lompsi sisälle koirat kintereillään. Ja yhtäkkiä päiväkeskuksen ruokasali täyttyi innokkaista eläinten ystävistä. Tunnin verran kestänyt eläinvierailu jäi varmasti kaikille mieliin.
Pätkis puikahtaa sisään Muistolan ovesta Elli Romppanen selässään. Pieni shetlanninponi kulkee käytävillä rauhallisesti. Muistisairaiden asiakkaiden päivään on tuotu virikkeitä ja iloa. Nina Romppasen taluttama hevonen saa silityksiä ja korpunpalasia myös henkilökunnalta.
– Muistolan ihmisten ilmeet kirkastuivat heti. Yksikin mies on yleensä hyvin vakava, mutta nyt hän selvästi nauroi, kun poni käveli sisään, Kristiina Pikkupeura sanoo.
Pätkis-poni tupsahti keskelle päiväkeskuksen salia siliteltäväksi.
HERKKÄ HETKI oli käsinkosketeltava, kun vanhempi herrasmies kertoi tahtovansa nähdä vielä joskus saksanpaimenkoiran. Romppanen haki autossa odottaneen Luca-koiran tapaamaan herraa. Komea saksanpaimenkoirauros teki lähtemättömän vaikutuksen.
– Hänellä oli nuorempana ollut itsellään saksanpaimenkoira. Hän itki ihan vuolaasti ilosta silitellessään Lucaa. Ja tulihan sitä vähän tihrustettua itsekin, Romppanen sanoo.
Muistolan ovesta tulee pihalle vanhempi herrasmies pyörätuolissa. Kun puun takaa paljastuu valtava ja kaunis hevonen, miehen katse kirkastuu. Hän on Kari.
– Ihanaa. Siitä on vuosikymmeniä, kun viimeksi näin hevosen, mies sanoo hiljaa ja syöttää upealle eläimelle korpun.
