ÄKS

Alastonkalenteri on varsin aistikas ja hyvää tekevä taidonnäyte Äänekosken Teatterilta

12.10.2019 06:00 (muokattu 12.10.2019 11:19)
Maria Kymäläinen (vas) ja Äänekosken Teatterin puheenjohtaja Milja Parantainen pistivät itsenä likoon.
Äänekosken Teatterin 9. marraskuuta ensi-iltansa saava Kalenteritytöt on tuoreen kalenterin myötä muuttunut jo lihaksi.

 

Nyt on nostettava hattua Äänekosken Teatterille! Äänekosken teatterin kannatusyhdistyksen 30-vuotisjuhlanäytelmän sivutuotteena syntyi huikean upea hyväntekeväisyyskalenteri. Eikä mikä tahansa kalenteri, vaan paikallisten ja aivan tavallisten näyttelemistä harrastavien naisten alastonkalenteri! 

Jokaisen kuukauden kalenterilehdellä poseeraa huippumalli, nainen, joka on pistänyt itsensä likoon hyvän asian puolesta. 

– Me ollaan tämmöisiä, ja me päätettiin tehdä tämä, tuotantotiimiläiset Maria Kymäläinen ja Milja Parantainen huokaavat hieman hämillään siitä, mitä on tullut tehtyä. 

On syytä nostaa pää pystyyn ja laittaa rinta kaarelle. Kalenterikuvat ovat aistikkaita ja sensuellisti toteutettuja. Kalenterin on kuvannut äänekoskelainen Katja Leppänen. Vaikka valokuvattavat ovatkin joutuneet heittäytymään elmänsä rooliin, annetaan suuri kiitos valokuvaajan otteesta saada malli rentoutumaan kameran edessä. 

– Katja on huipputyyppi! Lopputulosta katsoessa näyttää siltä, ettei ketään ole pakotettu malliksi, vaan kaikki näyttävät tosi luonnolliselta ja aivan omalta itseltään, Milja sanoo. 

Aivan jokaiselle ei alastonkuvaan heittäytyminen ollut kovinkaan luonnikas juttu. 

– Ajatus tuntui ensin aivan kauhealle. Porukassa on kuitenkin sen sortin tsemppihenki, että loppujen lopuksi kuvaustilanne oli varsin kivuton Milja sanoo. 

– Inhoan sanaa epämukavuusalue, mutta nyt olin vahvasti siellä. Ylitin itseni ja ajattelen, että tämä vain vahvistaa minua. Kun sain kalenterin käteeni, panikoin, että kuvani on jonkun ihmisen seinällä 31 päivää, maaliskuun tyttö Maria sanoo. 

Kuvia ei ole Amerikan malliin photoshopattu, eli mukattu. Rypyt ja vatsamakkarat saavat näkyä. 

– Me ollaan tuttuja kaikki, joten näin pienellä kylällä feikki kyllä huomattaisi, kortensa kekoon kantaneet kalenteritytöt nauravat. 

Kalenterityttöjen tarina tekee hyvää aivan konkreettisesti, sillä näytelmän esitysoikeuksiin on kirjattu, että yhden esityksen tuotto täytyy ohjata leukemian tutkimukseen. Äänekosken Teatteri on tehnyt sopimuksen, jonka mukaan yhden esityksen tuotto ohjataan Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen Ääneseudun paikallisosastolle ja puolet kalenterin tuotosta ohjataan Keski-Suomen keskussairaalan tukisäätiölle, joka kohdentaa hankitut varat syöpätaudeille. 

– Mua koskettaa se, että jokaisella on varmasti jonkinlainen linkki syöpään. Olen ylpeä siitä, että teemme tuttujen ihmisten vuoksi tämän kalenterin, Maria sanoo. 

Äänekosken Teatterin 2020 kalenteria on myynnissä työryhmän jäsenillä, ÄKSässä sekä teatterin lippukassalla esitysten aikaan. Kalenteri maksaa 15 euroa (käteismaksu). 

Kalenteritytöt Painotalolla, ohjaus Kirsi Sulonen

La 09.11. klo 19  ENSI-ILTA

Ti 12.11. klo 19 

To 14.11. klo 19 

La 16.11.klo 19 

Su 17.11.klo 15 

Ti 19.11. klo 19  hyväntekeväisyysnäytös 

To 21.11. klo 19

La 23.11. klo 19

Su 24.11. klo 15

Ke 27.11. klo 19

To 28.11. klo 19

La 30.11. klo 19

Su 01.12. klo 19

Ti 03.12. klo 19

La 07.12. klo 19

Ti 10.12. klo 19

Ke 11.12. klo 19

Liput 15 euroa, eläkeläiset ja työttömät 12 e, ryhmät yli 20 henkilöä 10 euroa per lippu. 

Vastaa

  1. Jorma Vänttinen sanoo:

    Eikö tätä kalenteria saa tilattua postissa.Vaikka ennakkoon maksamalla?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy