ÄKS

Alku kesti Huiman kirin

01.12.2012 22:29

Reilu kuukausi sitten Forssan Alku kävi seitsemän pelaajan voimin aiheuttamassa Huimalle kauden ainoan kotitappion. Lauantaina forssalaiset onnistuivat toistamaan tempun viemällä arvokkaat vieraspisteet vaiherikkaan ottelun päätteeksi koriluvuin 68?79 (13?27, 21?14, 19?12, 15¬?26). Tällä kertaa Alku oli tosin matkassa parhaalla kokoonpanollaan.

? Painotin tytöille vartti ennen pelin alkua, että tämä on paha paikka jos pelata alusta asti kunnolla ja jäädään jälkeen. Joukkue otti vietin kunnolla vastaan, sillä vietiin ottelun alku 13?0, Forssan Alun valmentaja Jari Marjamäki kertoi.

Alku tulikin otteluun todella vahvalla asenteella. Kotijoukkue seurasi lähinnä katseella vasemmalta ja oikealta ohi meneviä forssalaisia. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa huikeat 39 pistettä takonut Henna Salomaa (22/1) oli jälleen erinomaisessa vireessä ottelun alkuhetkillä, tehden yhdeksän pistettä ensimmäisellä kahdella minuutilla.

? On ne vaan kovia, mutta hyvähän se on noin kokeneella porukalla pelata, Huiman valmentaja Mervi Nurmi kehui vierasjoukkuetta.

Vielä kolmisen minuuttia ennen puoliaikaa Alku oli vakuuttavassa 16 pisteen johtoasemassa, kunnes Huima alkoi päästä peliin mukaan.

? Ei voi sanoa, että lopetettiin pelaaminen, mutta lakattiin tekemästä niitä asioita joissa oltiin hyviä ottelun alussa, Marjamäki ruoti otteen menettämistä. Marjamäki antoi tunnustusta myös kotijoukkueelle, joka tarttui tilaisuuteensa päästä voittotaisteluun mukaan.

Äänekoskelaisilla oli iskeä peliin jokerikortti, sillä joukkue oli saanut riveihinsä ulkomailta palanneen Salla Viitasen (10/1), viime kauden Naisten SM-sarjan tarkimman kolmosten heittäjän. Viitanen käyttikin tehokkaasti heittokättään tehden nopealla tahdilla kahdeksan pistettä Huiman kirivaiheessa.

? Salla kävi muutamissa treeneissä ja sanoin, että ei muuta kun pelaamaan, Nurmi kertoi loppukauden Huimassa pelaavan Viitasen liittymisestä joukkueeseen. Viitanen tuo nuoreen joukkueeseen arvokasta kokemusta.

Huima onnistui parhaimmillaan nousemaan kolmen pisteen johtoasemaan kolmannen jakson lopulla. Viimeiselle jaksolle forssalaiset löysivät kuitenkin uuden vaihteen ja onnistuivat kasvattamaan johdon nopeasti kymmeneen pisteeseen.

Viimeinen niitti ottelulle saatiin viisi minuuttia ennen loppua, kun parhaan kotiottelunsa pelannut Swayze Black (16/10/3 torjuntaa) sai epäurheilijamaisen virheensä jälkeisestä kahinasta teknisen virheen ja joutui suihkuun.

Huiman parhaat tilastolukemat teki tuttuun tapaan Kenya Robinson (18/9/4 syöttöä). Sen sijaan Jasmin Holliday (10/5) jäi vierasjoukkueen puristuksessa kauaksi parhaastaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy