ÄKS

Alueellinen Nyrkki: Jyväskylän koronatilanne on rauhoittunut ainakin toistaiseksi  

03.11.2020 18:03

Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä, Nyrkki totesi tämän päivän kokouksessaan, että vaikka Jyväskylän tilanne on rauhoittunut hyvin viime viikon ja alkaneen viikon osalta, tarkkana täytyy koronan tiimoilta edelleen olla.

 

Suomen mittakaavassa on havaittavissa, että koronatartunnat ovat edenneet paikoin aaltomaisesti. Tilastoista näkyy, että tietyt alueet menevät esimerkiksi ilmaantuvuusluvuissa erilaisten toimenpiteiden ansiosta alaspäin ja tietyt alueet hyvinkin nopeasti ylöspäin.

Nyrkki totesi kokouksessaan, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue (KSSHP) on kokonaisuudessaan rauhallinen, uusia tartuntoja on viimeisen viikon aikana ilmennyt Jyväskylän ulkopuolella vai muutamia.Nyrkin mukaan KSSHP:n alue on perustasolla eikä uusia suosituksia ole syytä antaa.  Voimassaolevia rajoituksia ja suosituksia täytyy edelleen noudattaaAlueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä seuraa tiiviisti koronatilannetta ja sen kehittymistä koko KSSHP:n alueella.

Seuraavan kerran Nyrkki kokoontuu viikon kuluttua tiistaina 10.11.2020.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy