Lauantaina historiallisen ?kotipelin? Vimpelissä pelaamassa käynyt Huiman naisten joukkue palasi sunnuntaina tuttuakin tutummalle Liikuntatalon kotiparketille. Vastustajaksi saapui pykälää Huimaa alempana sarjataulukossa oleva Keravan Energia Team. Jo edellisellä visiitillään lokakuussa keravalaiset pistivät kotijoukkueen lujille. Tänään Huima kuittasi kuitenkin elintärkeät pisteet nimiinsä koriluvuin 70?63 (10?26, 19?10, 18?12, 23?15).
Energia Team tuli ottelun alkuun nimensä mukaisesti todella kovalla energialla, mikä aiheutti Huimalle lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Etenkin Keravan sähäkkä pelintekijä Rosetta Adzasu oli vaikea pala niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin.
? Ensimmäisellä kympillä ihmeteltiin vaan, että onkos tänään taas peli, Huiman valmentaja Mervi Nurmi kertoi. Huima joutui pelaamaan paikkapuolustusta ottelun alusta asti, sillä Nurmi ei uskonut kenestäkään olevan Adzasun pysäyttäjäksi. Varsinkin kun Karoliina Rytkösellä oli varvas kipeä, mikä vaikeutti huomattavasti pelaamista.
Pahimmillaan 18 pisteen tappioasemassa olleen kotijoukkueen paikkapuolustus alkoi hiljalleen toimia ja ero kaventui puoliajalle mennessä yhdeksään pisteeseen. Hyökkäyksessä oli kuitenkin edelleen suuria vaikeuksia. Puoliaikaan mennessä Huima oli hukannut pallon jo 16 kertaa.
Kolmannella neljänneksellä ottelu alkoi kallistua Huimalle, mitä auttoi huomattavasti Keravan käytännössä ainoan korinaluspelaajan Earlysia Marchbanksin virhevaikeudet. Kuitenkin vasta päätösjaksolla kotijoukkue sai kunnon otteen ottelusta ja samalla hyökkäyspeli vapautui. Huiman sankariksi nousi 12 pistettä viimeiselle kympille tehnyt Salla Viitanen (18/5). Erityisesti viimeisen reilun kahden minuutin aikana tehdyt yhdeksän pistettä olivat voiton kannalta ratkaisevat.
Keravan Energia Teamin valmentaja Esa Mäki-Tulokas oli pettynyt omiensa puolustukseen ottelun ratkaisuvaiheilla.
? Jos me ei puolusteta kunnolla, niin me ei voiteta pelejä. Se on ihan sama mitä vastustaja tekee, tänäänkin pelattiin loistavasti paikkaa vastaan, ei me todellakaan hävitty siihen, Mäki Tulokas näki. Erityisesti Mäki-Tulokas oli harmissaan siitä, että viimeisen viiden minuutin puolustus oli koko ottelun huonointa.
Pitkin ottelua jalkakrampeista kärsinyt Kenya Robinson (20/12/6 syöttöä) oli jälleen Huiman tehonainen. Swayze Black (8/10/4 torjuntaa) nosteli luvattoman monta kertaa alta ohi, mutta muutama torjunta tuli sellaisella voimalla, jota harvoin naisten pelissä näkee. Polvikipuja valitellut Jasmin Hollidayn (9/7) esitys oli varsin vaisu.
Keravan ylivoimainen ykkönen oli Rosetta Adzasu. Adzasun tilastorivi 20 pistettä, 11 levypalloa, seitsemän syöttöä ja yhdeksän riistoa on huikeaa luettavaa.