ÄKS

Alzheimer-päivänä valaistaan Äänekoskella rakennuksia violetiksi – muistiviikon juhlakahvitus kaupungintalolla

14.09.2021 12:50
Muistiliitto jäsenjärjestöineen viettää Alzheimer-päivän yhteydessä Muistiviikkoa.

Muistisairaudet koskettavat Suomessa noin miljoonaa ihmistä. Heistä itse muistisairautta sairastavia on noin 200 000 henkilöä. Muistisairaudet ovat kansansairaus, jonka inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset ovat suuret. Muistisairauksiin liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja ja kielteisiä asenteita, joita tulee hälventää.

 

Maailman Alzheimer-päivä on 21.9. Teemapäivän iltana valaistaan rakennuksia violetiksi ympäri maailmaa. Keski-Suomessa valaistuksia toteuttavat ainakin Sairaala Nova, Äänekosken kaupunki ja Jämsän kaupunki. Muistiliitto jäsenjärjestöineen viettää Alzheimer-päivän yhteydessä Muistiviikkoa. Viikon teemana on Hyvää elämää muistiystävällisessä yhteiskunnassa. Nostamme esiin erityisesti läsnäolon ja läheisyyden merkityksen. Sairastuneiden on tärkeää tietää, että apua ja tukea on saatavilla. Kun muistisairauksista puhutaan avoimesti, muististaan huolestuneet rohkaistuvat hakemaan apua ja pääsevät tarvitsemansa tuen piiriin.

Jo 1980- luvun alkupuolella muistisairaiden omaishoitajat kokivat tarvetta tiedolle ja tuelle, joita oli silloin hyvin vähän tarjolla. Tähän tarpeeseen perustettiin 30.9.1991 Keski-Suomen Muistiyhdistys ry ajamaan ja valvomaan etenevään muistisairauteen sairastuneiden ihmisten ja heidän läheistensä etuja.

Keski-Suomen Muistiyhdistyksellä on noin 1000 jäsentä ja olemme alan kattojärjestönä toimivan Muistiliiton jäsenyhdistys. Toimintamme tavoitteena on ollut jo vuosien ajan muistisairaiden ja heidän läheistensä arjen helpottaminen ja rinnalla kulkeminen. Muistitiedon jakaminen ja kehittämistyö ovat myös tärkeä osa toimintaamme.

Yhdistyksen päätoimipaikka sijaitsee Jyväskylässä. Tiloissa toimii myös maakunnallinen matalan kynnyksen Muistiluotsi asiantuntija- ja tukikeskus muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen. Muistiluotsilla on toimipiste myös Saarijärvellä.

Keski-Suomen Muistiyhdistys tarjoaa tietoa, vertaistukea ja osallistumismahdollisuuksia. Kohtaamme ihmiset aidosti kuullen, välittäen ja luottamuksella. Yhdistyksessämme toimii suuri joukko erilaisia osaajia sekä palkattuina työntekijöinä että vapaaehtoispohjalta, esim. alaosastotoiminnassa eri puolilla maakuntaa.

Juhlakahvitilaisuus Äänekosken kaupungintalolla maanantaina 20.9. klo 15–16. Lämpimästi tervetuloa!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy