Anna Puu – tuo pieni ihminen joka kirjoittaa ”vain” lauluja. Nämä laulut muuttuvat kuulijoille teoksiksi, jotka resonoivat omaa elämää. Ja niin siinä sitten käy, että laulut muuttuvat hyvin henkilökohtaisiksi ja jopa muuttavat elämää. Näin kävi Club Painiksella.
Club Painis oli Anna Puun Rakkaudella-kiertueen viimeisen etapin ensimmäinen rasti. Juuri kuukauden lomalta palannut artisti päättää kiertueensa Tavastialle 20. joulukuuta. Sateisen lokakuun torstaina Painotalo muuttui pariisilaiseksi kahvilaksi, ainakin hetkeksi. Huikea C’est la vie vei mennessään niin yleisön kuin itse artistinkin, joka heittäytyi tunnelmaan täydellä teholla. Kuten Anna Puu sanoi: livekeikoilla parasta onkin juuri se, että kaikki elää koko ajan. Ja niinpä yleisössä saatiin kuulla mokia, iloita onnistumisista, kokea kostunut silmänurkka, osallistua iloon, pyrskähtää nauruun ja ennen kaikkea kuulla taidokasta laulua!
Lavalla nähtiin kokonaisen bändin sijasta duo. Anna Puun kitaralla komppaaminen yhdistettynä kosketinsoittaja Jussi Liimataisen syvänpehmeisiin Rhodes-soundeihin sai duon kuulostamaan paikoittain jopa isommaltakin orkesterilta. Yleisössä saatiin jännittää, miten syyskuun alussa julkaistu elektorinen menobiisi Nälkäinen Sydän toimi kahden ihmisen versiona: Liimatainen otti avukseen syntikkabasson jytäsoundeineen ja sai sillä loihdittua loppupuolen setin keskelle jotain uutta ja mielenkiintoista.
Puolitoistatuntinen konsertti alkoi kappaleella Antaudun ja päättyi Mestaripiirrokseen. Näiden väliin mahtui monta Anna Puulle hyvin henkilökohtaista kappaletta. Sydänverellä ja melkein ranteet auki kirjoitetuista kappaleista jokainen löytää ripauksen omasta elämästään. Niin minäkin, vaikka en Anna Puu faniksi tunnustaudukaan. Oli onni ihailla taiteilijan lahjakkuutta: puhdasta laulua, liikettä, sävyjä, sanomaa ja karismaa. Sydämellisestä rauhanpaidasta bonuksena kiiltokuva!
Ei tarvinnut koettaa viihtyä. Kiitos Club Painis, Kiitos Anna Puu!
MARJO STEFFANSSON, MIMI STEFFANSSON, KUVA SONJA LINKONEVA
