Sateisen harmaa sää verotti torstaina Liikuntapuistossa käytyjen Äänekoski Gamesin niin yleisöä kuin osanottajiakin. Osittain samasta syystä kilpailujen tulostaso jäi kokonaisuutena kohtalaisen vaisuksi, mutta onneksi muutama poikkeuskin nähtiin.
Ylivoimaisesti riemastuttavimmasta suorituksesta vastasi Äänekosken Urheilijoiden 13-vuotias korkeushyppääjä Arttu Mattila, joka ylitti huikeasti 186 laittaen samalla 26 vuotta vanhan ikäluokkansa Suomen ennätyksen historiaan.
– Tosi hyvältä tuntui hyppy tänään, varsinkin kun oli vasta kolmas kisa tänä kesänä, Arttu Mattila tuumaili koleassa kelissä käydystä kisasta.
Arttu sai kisan aikana ohjeita isoveljensä Valtterin valmentajalta Juha Isolehdolta. Isolehto ei ollut yllättynyt hienosta ennätyshypystä.
– Aivan kunnon mukainen suoritus. Neljän askeleen vauhdilla meni 180 mikä kertoo siitä, että 190 menee varmasti kun saa vauhdin toimimaan, Isolehto totesi.
Isolehdon mukaan Arttu on fiksu hyppääjä, joka omaksuu kisan aikana annetut ohjeet erinomaisesti. Eikä jännityksestä ole tietoakaan.
– Ei pojalla paljon päätä pakota, Isolehto kehui Suomen ennätyspoikaa.

188 senttiä oli vielä liian kova pala, mutta tuskin kovin kauan.
Myös Valtteri pokkasi Äänekoski Gamesissa voiton, mutta tulos jäi vaatimattomaan 190 senttiin.
Yksi mielenkiintoisimmista kisoista käytiin naisten moukariringissä, jossa Suomen ykkösheittäjä Merja Korpela tavoitteli 68 metrin rajaa, jolla irtoaisi lippu EM-kisoihin. Raja jäi tällä kertaa 75 sentin päähän tuloksella 67,25.
– Vähän oli vaikea kisa, mutta ei olosuhteiden takia. Kroppa ja ajatukset eivät vain vielä osu oikein kohdilleen, Korpela totesi.
Korpela oli kuitenkin tyytyväinen siihen, että ”pikkunätillä” heitollakin tuli yli 67 metrinen. Tämä antaa uskoa siihen, että EM-raja tulee vielä paukkumaan kesän aikana.

Merja Korpela jäi 75 senttiä EM-kisojen rajasta.
Äänekoskelaisittain kisojen jännitystä laimensi Samuli Pitkäsen ja Jami Kinnusen pois jääminen kilpailuista. Kinnunen kärsii lievästä takareiden venähdyksestä, mikä ei ole miehen itsensä mukaan vakavaa vaan heittämään pääsee mahdollisesti jo tulevana viikonloppuna.
Pitkäsen tilanne sen sijaan on harmillisempi, sillä erinomaisessa kunnossa olleen hyppääjän takareiteen tuli repeämä viime viikonvaihteen kilpailussa Kurikassa. Lääkärin arvion mukaan Pitkäsellä on edessään viiden viikon kilpailutauko.
Naisten keihäästä odotettiin ennakkoon kilpailujen kovatasoisinta, mutta siinäkin Oona Sormusen voittotulosta 55,30 lukuun ottamatta jäätiin kohtalaisen vaatimattomiin tuloksiin. Sormusen jälkeen hopeaa otti Jelena Jaakkola 52,96 kantaneella heitollaan ja pronssi meni Heidi Nokelaiselle tuloksella 51,87. ÄU:ta edustava Pia Pyykkinen nakkasi 50,66 jääden neljänneksi.
Miesten keihäskisan voiton vei kanadalainen Caleb Jones kelvollisella 76,20 kantaneella kiskaisullaan. Miesten keihäskisa oli saada todellisen piristysruiskeen, sillä maailman tilaston kärkimies Ihab Abdelrahman oli aikeissa ottaa osaa kilpailuun. Valitettavasti keihäskolossin piikkarit olivat kuitenkin edelleen Norjassa eilisen Timanttiliigan osakilpailun jäljiltä. Mies kuitenkin seurasi kilpailut paikanpäällä loppuun asti.
Tulokset:
M 100 m
Tuuli: +0,6
1. Matti Aaltonen 1987 MuurY 11,84
2. Mika Pylvänen 1976 JyväskKU 11,86
Samuli Pitkänen 1992 ÄänekU DNS
Juho Seppänen 1992 KajKi DNS
M 400 m
1. Juho Seppänen 1992 KajKi 50,75
2. Janne Kämä 1988 JyväskKU 50,92
3. Anssi Puttonen 1986 JyväskKU 53,31
M 1500 m
1. Willy Rotich 1976 IFLänken 3.58,28
Lewis Korir 1986 IFLänken DNF
Jukka Rahkonen 1978 PolvijU DNS
P11 60 m
Tuuli: -0,3
1. Jussi Vuorinen 2003 ÄänekU 10,12
Vertti Niskanen 2003 ÄänekU DNS
P13 60 m
Tuuli: -0,6
1. Jere Kautto 2001 ÄänekU 8,71
2. Wacklin Viljam 2002 SuolU 9,30
3. Pasi Leikkainen 2002 ÄänekU 9,48
4. Heikki Vuorinen 2001 ÄänekU 9,66
Arttu Mattila 2001 ÄänekU DNS
Kasper Kiiski 2002 ÄänekU DNS
Kalle Koivunen 2002 ÄänekU DNS
P15 100 m
Tuuli: +0,7
1. Eeli Purola 2000 OulPy 13,12
Samuel Purola 2000 OulPy DNS
M17 100 m
Tuuli: -0,4
1. Aatu Savolainen 1997 ÄänekU 11,99
Juho Mäntynen 1997 LapLu DNS
N 100 m
Tuuli: +0,1
1. Taru Karejoki 1987 JoensKa 12,45
2. Aino Mikkola 1993 KuopRei 12,53
3. Ainomari Kangas 1995 LapLu 13,08
4. Elisa Juntunen 1994 ÄänekU 14,25
Johanna Kotikangas 1992 YlihJu DNS
Katariina Liipo 1996 OulPy DNS
Aino Pulkkinen 1998 ÄänekU DNS
N 400 m
1. Hanna Liupakka 1995 SaarijPu 1.00,60
Sanna Aaltonen 1981 HIFK DNS
Katariina Liipo 1996 OulPy DNS
Aino Paunonen TurUl DNS
T11 60 m
Tuuli: -0,3
1. Piia Kalliomäki 2003 ÄänekU 9,78
2. Riikka Savolainen 2003 JyväskKU 9,94
3. Johanna Nieminen 2003 JyväskKU 10,29
4. Siiri Puronummi 2003 TuUL 10,38
5. Nita Linna ÄänekU 10,67
Sini Rahkonen 2003 ViitVie DNS
T13 60 m
Tuuli: -0,2
1. Anniina Haapala 2001 JoutsPo 8,55
2. Pinja Tenhunen 2002 ÄänekU 9,07
3. Vilma Siirilä JymäskKu 9,22
Monica Piry 2001 JyväskKU DNS
Johanna Tuomainen 2002 ÄänekU DNS
T15 100 m
Tuuli: +0,7
1. Sofia Muittari 1999 SaarijPu 14,22
Saara Huhta 1999 JyväskKU DNS
Pinja Hirvilahti 2000 KaipVi DNS
N17 100 m
Tuuli: -0,4
Riia Oikarinen 1997 ÄänekU DNS
M Korkeus
1. Valtteri Mattila 1995 ÄänekU 190
185 190 195
O XO XXX
2. Otto Takala 1989 JoutsPo 185
180 185 190
O O XXX
Lauri Stenroth 1986 JanJa DNS
M Pituus
1. Juho Mäntynen 1997 LapLu 6,52 -0,6
X 6,51 X 6,52 X X
-0,1 +0,3 +0,2 -0,6 +0,2 +0,6
2. Aatu Savolainen 1997 ÄänekU 5,83 +0,2
5,81 X 5,83 X X X
-0,1 +0,1 +0,2 -0,6 +0,2 +0,6
Samuli Pitkänen 1992 ÄänekU DNS
M Keihäs
1. Caleb Jones Can 76,20
76,20 69,51 71,03 68,41 75,35
2. Toni Kuusela 1994 AlajA 74,32
69,79 73,61 X 67,85 74,32 –
3. Jani Kiiskilä 1989 VeitsilKV 71,89
71,89 71,67 X X 70,41 69,14
4. Freddie Curtis GBR 67,40
X 67,40 X X X X
5. Johan Smallberger NZL 66,56
66,56 65,38 65,02 65,81 65,24 63,82
6. Rasmus Maukonen 1992 JyväskKU 65,58
65,58 X X 63,74 X 63,86
7. Ville Ruusu 1989 RaumU 65,44
63,28 X 63,73 63,57 X 65,44
8. Mikael Heinonen JIlves 55,65
X X X 55,65 X 54,63
Mika Aalto 1982 RuovRy DNS
Anssi Liimatta 1986 JoensKa DNS
Eetu Vanhamäki 1989 SeinäjSU DNS
Jami Kinnunen 1995 ÄänekU DNS
P11 Korkeus
1. Jussi Vuorinen 2003 ÄänekU 125
110 115 120 125 130
O O O O XXX
P13 Korkeus
1. Arttu Mattila 2001 ÄänekU 186
160 170 176 181 186 188
O XXO XO O O XXX
2. Heikki Vuorinen 2001 ÄänekU 140
125 130 135 140 145
O O O O XXX
3. Jere Kautto 2001 ÄänekU 140
120 125 130 135 140 145
O O O XO XO XXX
4. Pasi Leikkainen 2002 ÄänekU 120
105 110 115 120 125
O O O O XXX
Kalle Koivunen 2002 ÄänekU DNS
N Korkeus
1. Vilma Koskinen 1992 LempKi 173
160 165 170 173 176
O O O O XXX
2. Sini Lällä 1994 OrivPo 173
165 170 173 176
XO O XO XXX
3. Viivi Voutilainen 1993 TuUL 170
165 170 173
O O XXX
Laura Rautanen 1988 VilppVei DNS
N Pituus
1. Sini Kuronen 1991 MikkKV 5,37 +0,9
X 5,31 5,37 5,22 X X
+0,6 +0,4 +0,9 +0,6 +0,1 +0,5
2. Johanna Kotikangas 1992 YlihJu 5,30 +0,2
X 5,15 5,30 5,22 5,08 X
-0,1 -0,5 +0,2 +0,3 +0,6 +0,5
3. Elina Halonen 1995 LapLu 4,81 -0,1
X X 4,81 4,55 X 4,81
-0,1 +0,4 -0,1 +0,4 +0,1 +0.6
N Moukari
1. Merja Korpela 1981 SoinSi 67,25
64,21 X 67,25 65,77 63,73 66,01
2. Jenni Penttilä 1991 KaustPV 64,75
64,04 64,75 63,46 62,82 62,87 64,18
3. Johanna Salmela 1990 JyväskKU 64,44
62,79 64,44 63,22 63,06 63,86 64,10
4. Sanni Saarinen 1994 SäkU 59,84
59,42 59,63 59,84 58,65 59,15 59,56
5. Heli Rinnekari 1994 NurmijYU 58,94
58,03 X 57,77 58,54 57,79 58,94
Jonna Miettinen 1990 MaanMa DNS
N Keihäs
1. Oona Sormunen 1989 TohmajU 55,30
51,48 55,30 X X 53,49 X
2. Jelena Jaakkola 1989 SoinSi 52,96
46,93 50,76 X X 52,96 X
3. Heidi Nokelainen 1990 SimpU 51,87
50,00 45,76 51,87 X X 47,89
4. Piia Pyykkinen 1991 ÄänekU 50,66
47,59 46,03 49,35 49,40 48,93 50,66
5. Janette Lepistö 1993 LehtimJy 49,78
49,78 X 46,01 46,72 46,50 47,16
6. Matleena Nenonen 1995 RuovPi 44,37
44,02 42,14 X 42,93 40,18 44,37
7. Heli Liimatta 1992 JoensKa 44,14
42,91 44,14 43,24 X X 41,59
8. Jenna Jaakkola SoininS 41,61
X X 35,61 38,71 X 41,61
Nadeeka Lakmali Sri Lanka DNS
T11 Korkeus
1. Riikka Savolainen 2003 JyväskKU 125
100 105 110 115 120 125 130
O O O O O XO XXX
2. Siiri Puronummi 2003 TuUL 120
100 105 110 115 120 125
O O O O XXO XXX
3. Johanna Nieminen 2003 JyväskKU 110
100 105 110 115
O O O XXX
T13 Korkeus
1. Beda Salmi 2002 JyväskKU 125
115 120 125 130
O O XXO XXX
2. Monica Piry 2001 JyväskKU 120
120 125
O XXX
T15 Pituus
1. Sofia Muittari 1999 SaarijPu 4,46 0,0
X 4,24 4,00 4,14 4,46 4,05
+1,0 -0,4 +0,6 +0,3 0,0 +0,1
2. Anniina Haapala 2001 JoutsPo 4,42 +0,4
4,15 X 4,42 3,71 X X
+0,3 +0,4 +0,3 -0,1 +0,4
3. Vilma Siirilä JKU 3,96 +0,2
3,70 3,71 X 3,96 X X
0,0 +0,4 +0,6 +0,2 -0,4 +0,3
4. Saara Huhta 1999 JyväskKU 2,03 +1,5
2,03 – – – – –
+1,5
Pinja Hirvilahti 2000 KaipVi DNS