ONKO MITÄÄN järkeä, että aikuinen mies touhuaa keskenkasvuisten pojankoltiaisten kanssa salilla hiki päässä kaiket illat? Eikö sinulla ole parempaa tekemistä? Näin rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta sai naapuriltaan 50 vuotta sitten Joensuussa eräs henkilö.
?En minä tiedä, onko tässä mitään järkeä, mutta sen minä tiedän, että silloin kun nämä pojat ovat salilla kanssani, he eivät ole pahanteossa, vastasi edesmennyt ystäväni erityisopettaja, yksi Joensuun Katajan suuruuden luojista. ?Toisekseen en tiedä, mitään yhteiskunnallisesti parempaakaan tekemistä?, vastasi oppimis- ja sosiaalisissa vaikeuksissa olevien nuorten kanssa päivittäin työskentelevä opettaja – valmentaja naapurilleen.
Hyvät juhlivat seuratyöläiset sanan kaikissa merkityksissä. Lämpimät kiitokset mahdollisuudesta käyttää puheenvuoro ja purkaa tuntojani tässä yhteisessä juhlahetkessä, sillä onhan siitä yli 55 vuotta, kun kiinnitin ensimmäisen kerran Voitto-merkkiset siteet monoihini piirikunnallisissa hiihtokilpailuissa Palomäen kentällä, tämän seuran edustajana. Olin kyllä verrytellyt kilpailua varten hyvin hiihtelemällä aamutuimaan 12 km kotoani silloisen idolini mestarihiihtäjä Aatto Hiekkalan perässä.
OMISTAN SEURAAVAN puheenvuoroni niille lukemattomille ÄU:n toimitsijoille, jotka vuosien saatossa eivät ole kysyneet naapureiltaan tai muilta, onko tässä mitään järkeä, vaan ovat tiedostaneet toimintansa pitkäjänteisen yhteiskunnallisen merkityksen. Vanha viisaus neuvoo, ettei pidä uskoa, miltä sateenkaarelta näyttää, ellei ole siellä käynyt.
Olen kiitollinen, että vuosien saatossa olen tämän seuran nimissä saanut kohdata sellaisia henkilöitä, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin, sateenkaaren koko laajan ja alati laajenevan värikirjon. Ennen kaikkea sen, ettei sateenkaaren päätä kannata tavoitella vaan sen korkeinta ja värikkäintä kohtaa.
Henkilöistä, jotka ÄU:ssa ovat erityisesti avartaneet näkemyksiäni urheilun ja liikunnan merkityksestä elämänkaarella ovat edesmenneet Uolevi Manninen, Antti Nikula, Paavo Kautto ja erityisesti Erkki Relander, jonka syvällinen yhteiskunnallinen ymmärrys urheilun merkityksestä on vain harvoille suotu.
EN TÄSSÄ puheenvuorossani käsittele äänekoskelaisten urheiluseurojen historiaa, vaan rohkaisen jokaista läsnäolijaa vielä kertaalleen lukemaan Relanderin teokset. Niitä lukiessaan oppii aina paremmin ja paremmin ymmärtämään liikunnan ja urheilun merkityksen Ääneseudun kokonaiskehityksessä.
Mutta millainen on urheiluseurojen tulevaisuus? Miten yhteiskunta muuttuu? Mitä meiltä odotetaan, ja mitä me olemme valmiit tekemään tällä paikkakunnalla.
Suomen Liikunnan ja Urheilun kattojärjestöllä, johon kuuluu 9000 seuraa ja 1.1 miljoonaa jäsentä, on omat tavoitteensa, joihin myös jokaisen yksittäisen seuran oletetaan pyrkivän. Seuraavan kahden vuoden visiokseen järjestö on asettanut viisi kohtaa:
? Vaikuttaminen vanhempiin
? Koulupäivään tunti liikuntaa
? Seuratoiminnan kehittämiseen laatua
? Ratkaisut urheilijan polulle
? Olosuhteiden ja edellytysten kunnostaminen
Vielä haastavammat ovat kattojärjestön tavoitteet vuoteen 2020 mennessä:
SILLOIN:
? Liikunnan ja urheilun tulisi olla jokaisen elämäntapa
? Liikkumisen tulisi olla keskeinen osa lapsuutta ja nuoruutta
? Liikunta ja urheilu ovat merkittävimmät hyvinvoinnin edistäjät yhteiskunnassa.
? Suomalainen huippu-urheilu on innostavaa ja kansainvälisesti menestyvää.
? Yhteinen tekeminen on kilpailuetumme
? Urheilun ja liikunnan merkitystä ja toimintaa on vaikea ymmärtää, ellei sitä sijoita historialliseen kehykseen, yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin ja nykypäivänä yhä yleisemmin kansainvälisiin trendeihin ja nopeutuvaan monipuoliseen tiedonkulkuun.
Hieman keventäen voisi todeta, että ilman metsäteollisuutta urheiluseurojen työtä ja Mikko Niskasta vain harvat tietäisivät, että Äänekoski on olemassakaan. Koska metsäteollisuudella ei mene hyvin eikä Mikkokaan tee enää elokuvia, jäljelle jää vain liikunta ja urheilu.
Miksei Äänekoski ottaisi brändikseen lausetta Suomen liikunnallisin kunta? Tämä teema pysähdyttäisi nelostien varrella ohikulkijoiden mielenkiinnon positiivisessa hengessä.
OTAN LOPUKSI muutaman esimerkin maamme ikärakenteen muutoksista, nuorison hyvinvoinnista ja oppimisprosessista.
– 1960, jolloin oli 14-vuotias, meitä alle 14-vuotiaita oli 1,34 miljoonaa, vuonna 2010 heitä oli enää 887 000,
– suurten ikäluokkien, 1946-48 syntyneiden syntyvyys ylitti joka vuosi reilusti 100 000, mutta vuosina 2000-2009 jokaisen vuoden syntyvyys alitti 60 000
– tämä osittain selittää, miksi niin monet koulut, salit, kentät, tai kaukalot ovat nykyisin tyhjillään tai ainakin väärissä paikoissa
– 16.8.2012 (vajaa kaksi kuukautta sitten) yli 65-vuotiaita oli Suomessa ensimmäisen kerran yli miljoona eli (18%)
vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on arvion mukaan 1.5. miljoonaa eli 26 % väestöstä
Onko niin, että suurten ikäluokkien avulla voidaan myös urheiluseurojen ohjaaja- ja valmentajavajetta ratkaista aivan uusilla tavoilla. Näillä ikäluokilla on elämänkokemusta, kypsyyttä ja valmiuksia monenlaiseen seuratoimintaan. Maailmalla monet valmennuksen, koulutuksen ja urheilujärjestöjen asiantuntijat ovat huomattavasti iäkkäämpiä kuin suomalaiset virkaveljensä.
Nuorison kohdalla suurimmat huolenaiheet ovat sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen hyvinvoinnin lisääntyvät ongelmat. Ne johtavat vääjäämättä yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen aiheuttaen suunnattomat henkiset ja taloudelliset menetykset. Lukuisat laajat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että fyysinen aktiivisuus on hyvinvoinnin ja oppimisen varmin tae ja täten myös avain onnistuneeseen elämänhallintaan. Tässä ketjussa urheiluseuroilla on mittaamaton mahdollisuus.
”I HAVE A DREAM? sanoi Martin Luther King aikoinaan. Minullakin on oma unelmani. Olen työvuosieni aikana saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata kasvatusta, oppimista, liikuntaa ja urheilua lähes kaikista mahdollisista näkökulmista maailman eri kolkilla.
Olen päätynyt hyvin yksinkertaiseen ratkaisuun, jonka toivoisin toteutuvan ainakin Ääneseudulla. Se on koulu toiminnallisena oppimiskeskuksena, jossa yhdistyvät oppimisen ja liikunnan parhaat puolet nuoren näkökulmasta. Se edellyttää laaja-alaista kasvatus- ja liikuntatoimen yhteistyötä, jossa koulu, liikuntaseurat, kulttuuri ja kaupunki ylläpitäjänä ottavat yhteisen vastuun lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja harrastustoiminnasta. Se on paljon enemmän kuin pelkkää puoluepolitiikkaa.
Ääneseudulla tässä toiminnassa on tehty oikeansuuntaisia ratkaisuja, mutta aina voidaan tehdä paremmin, jos ymmärrämme että yhdessä olemme enemmän, ja että taitavinkaan pelaaja ei ole mitään ilman joukkuetta.
SAMALLA KUN lämpimästi onnittelen juhlivaa seuraa senioreineen toivon avarakatseisia ratkaisuja seuran lajivalikoimassa, sillä menestyvä seura katsoo kauas tulevaisuuteen ja tarttuu rohkeasti uusiin haasteisiin.
Toivotan kaikille ääneseutulaisille liikunnallisia askeleita.
Parkatti puhui Äänekosken Urheilijoiden 80-vuotisjuhlassa sunnuntaina.
