Metsäteollisuus tuo hyvinvointia ja menestystä koko Suomelle. Tällä hetkellä häränsilmä on Äänekoskella, biotuotetehtaan kotipaikalla.
Ala investoi ja rakentaa uutta biotalouteen perustuvaa liiketoimintaa. Jotta toimintaympäristö on vakaa ja ennustettava, on alalla mahdollisuus menestyä. Poliittiset päätökset vaikuttavat siihen, miten metsäteollisuus Suomessa kehittyy. Metsäteollisuus ry kutsui Keski-Suomen kansanedustajat avustajineen kuulemaan ja keskustelemaan metsäalasta. Paikalle saapuivat keskustan Anne Kalmari ja Petri Honkonen, kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo, demareiden Lauri Ihalainen sekä perussuomalaisten Toimi Kankaaniemi.
Kestävän kehityksen ja edunvalvonnan johtaja Riikka Joukio esitteli Metsä Groupin pähkinänkuoresssa. Hän muistutti, että Metsä Group on siirtynyt saneerausvaiheesta ydinliiketoimintojen kannattavaan kasvattamiseen.
– Keskeinen käynnissä oleva hanke on Äänekosken biotuotetehdas. Myös kartokikapasiteettia kasvatetaan Ruotsin Husumissa.
Kasvua haetaan resurssiviisaasta biotaloudesta.
– Biotalouden kasvu perustuu metsävarojen kestävään käyttöön ja parhaan arvon tuottamiseen, Joukio muistutti.
Puun jalostaminen tuotteiksi ja vientiin tuottaa eniten hyvinvointia Suomeen.
– Puusta otetaan kaikki irti sen ainesosia jalostamalla. Perinteisten tuotteiden rinnalle haetaan innovaatiota biotuotteiden valmistamiseen.
Äänekosken metsä Boardin kartonkitehtaan johtaja Pertti Hietaniemi muistutti tuoteturvallisuuden alkavan jäljitettävistä raaka-aineista.
– Tuoreet puukuidut tulevat pohjoismaisista metsistä ja kemikaalien alkuperä on tunnistettavissa, Hietaniemi painotti.
Metsä Fibren tehtaanjohtaja Camilla Wickström muistutti, että Botnian sellu on biotuote.
– Metsä Fibre on maailman johtava havusellun tuottaja. Vaikka toimimme kansainvälisillä markkinoilla niin Suomen markkinat ovat tästä yli puolet, 53 prosenttia.
Wickström luetteli kansanedustajille lukuja:
– Tällä hetkellä tehdastyömaalla on 600-700 henkeä töissä, toukokuussa jo tuhat ja vuoden lopussa 2000-2500. Kotimaisen työn osuus on tällä hetkellä 90 prosenttia, mutta kun laiteasennuksiin päästään ulkomaisen työn osuus lisääntyy. Suomesta ei löydy hitsaajia, Wickström kertoi.
Investoinnilla on korkea kotimaisuusaste.
– Päälaitteista 70 prosenttia tulee Suomesta ja toteutussuunnittelu on sataprosenttisesti kotimaista työtä.
Tehdastyömaa etenee suunnitellusti, valmiina on reilu 10 prosenttia, rakennusten osalta valmista on 20%.
Wickström antoi kansanedustajille kiitosta.
– Olette kuunnelleet hyvin ja tarpeitamme on huomioitu kiitettävästi.