ÄKS

Baltti-miesten ”urheilukassi täyteen vaatteita ja ulos” -taktiikka petti Cittarissa

26.12.2015 20:04
Kuvan urheilukassi ei liity tapaukseen.

Kahden Baltian maasta kotoisin olevan miehen yritys varastaa kassillinen vaatteita Äänekosken Citymarketista meni myttyyn, kun miesten teko havaittiin ajoissa. Miehet ehtivät viedä ”hankintansa” S-marketin parkkipaikalla olleeseen autoon, mutta pidemmälle kaksikko ei päässyt.

Näpistys tapahtui helmikuun alussa. Tekohetkellä 29-vuotias mies otti ensin hyllystä mustan urheilukassin ja alkoi sen jälkeen tunkemaan sinne uusia paitoja, pipoja ja sukkia. Sitä ennen mies poisti tuotteista hintalaput. Tekoon osallistui tekohetkellä 46-vuotias mies, joka laittoi kassiin liikkeestä hakemiaan sukkia ja paitoja.

Kaksikko kuljetti vaatteita pullottavan kassin maksamatta kassalinjan läpi. Näpistelijöiden henkilöllisyys varmistettiin Cittarin valvontanauhoista. Omaisuus saatiin takaisin myyntikuntoisena.

Miehet eivät kiistäneet tekojaan. 46-vuotias katsottiin hieman vähemmän syylliseksi, joten hän sai 13 päiväsakon rangaistuksen. Nuoremmalle määrättiin yksi päiväsakko enemmän.

Nuoremmalla oli sen verran tuloja, että sakkoja tuli maksettavaksi 168 euroa. Vanhempi selvisi 78 eurolla.

Vastaa

  1. ON SE VAAN NIIN LEPSUA sanoo:

    Ai noin vähällä selvisitvät ja jatkoivat jossain toisella paikkakunnalla tekojaan? Nauroivat partaansa siis.

  2. Teppo sanoo:

    Mikäs maa se Baltian maa on?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy