ÄKS

BB-Markosta tuli Urhon mies – Big Brother oli antoisa kokemus

15.09.2022 06:00
Kotijoukot olivat enemmän kuin onnessaan, kun Marko tuli tskaisin kotiin. Nyt ei Hilma-koirakaan päästä isäntäänsä metriäkään pidemmälle. Big Brother oli Marko Mäkipäälle upea kokemus.

Moni Big Brotherin seuraaja hieraisi silmiään, kun talon viidentenä asukkaana asteli varsin tutun näköinen mies. Ihan on Mäkipään Markon näköinen. Sehän on Marko! 

 

Suolahtelainen Marko Mäkipää joutui pitämään salaisuutta pitkään. Kun lähti mukaan suosittuun tosi-tv -formaattiin, se  piti pitää visusti salassa. Oli siinä puheliaalla miehelle varmasti tekemistä! 

– Sain tiedon mukaan pääsystä juhannusviikolla ja tästä sai kertoa vain lähipiirille ja asia piti pysyä piirissä. Työnantaja oli hienosti juonessa mukana, ja työkavereille kerroin jääväni opintovapaalle, siinä vaiheessa kun nimeni siivottiin pois työvuorolistoista, juuri kotiin tullut Marko nauraa.

Marko oli valmistautunut henkisesti siihen, että töistä, harrastuksista ja kotoa ollaan pois maksimissaan kolme kuukautta. 

– Nyt puhaltelen viikon ja palaan sitten takaisin töihin, Marko sanoo. 

Marko on hakenut Big Brotheriin jo vuonna 2009, mutta vasta nyt tärppäsi. Hakemuksia tuli tuhansia, ja tuotannon tehtävänä oli valita mielenkiintoinen asukaskaarti, joista talossa pisimpään viettävät siellä aikaa kokonaista 12 viikkoa, jatkuvassa isoveljen tarkkailussa. Kamerat seuraavat jokaista liikettä, suihkussa, syödessä ja saunoessa. Edes unten maillakaan ei asukas saa yksityisyyttä – sillä kansa voi seurata herkeämättä livelähetystä 24/7. Kuumottiko vai tottuiko siihen, että kamera seuraa ja mikrofoni välittää jokaisen huokauksenkin kuuluville? 

– Tuli yllätyksenä, että kameroihin tottui ihan välittömästi, samoin kuin mikrofoniin.

Marko joutui poistumaan talosta ensimmäisenä ja äänekoskelaisittain katsottuna koko ohjelma lässähti sillä samalla sekunnilla. Vaikka häätö tuli, lähti Marko voittajana kotiin, sillä nyt hän on kokemusta rikkaampi ja samalla tarttui mukaan muutama uusi ystävä, jonka kanssa hän tulee pitämään yhteyttä. 

– Talossa käytiin hienoja ja antoisia keskusteluja. Reilun pelin hengessä aion kysyä miksi sain ääniä, sillä se oli selkään puukottamista eräiden henkilöiden toimesta, Marko huokaisee.  

Häätötaistelussa kilpailtiin pareittain: noustiin seisomaan tolppien päälle, ja Big Brotherin käskystä poistettiin toinen jalka tolpan päältä ilmaan. Viimeisinä tolppien päällä yhdellä jalalla seisoivat lopulta Marko ja Ruzbeh, jotka ennättivät iloita voitostaan riemukkaasti. Keskustelupalstoilla keskusteltiin pian kiivaasti, että Markon toinen jalka oli nojannut tolppaan. 

– Mä olin siinä niin tosissaan, etten edes huomannut näin tapahtuneen, ennen kuin näin sen videolta. Tarkoitus ei ollut tietenkään fuskata, hain tasapainoa, sitä itse tiedostamatta. Voittoa ei tullut, mutta nyt mulla on Suomen kuuluisin jalka Marko nauraa. 

Putoaminen ei tullut aivan puskista, kun Marko nimettiin pudotusuhan alle Reeon ja Heidin kanssa. Puhelias mies oli loppupäivän hiljakseen ja omissa mietteissään. Asukkaiden äänestys oli selvä, ja yhdeksällä äänellä peli päättyi kuin seinään. Harmittiko ja mikä oli päällimmäinen tunne, kun menit yksin hotellihuoneeseen?

– En voi sanoa olevani pettynyt sillä mulla oli kaksi voittoarpaa käsissä: joko sain jäädä BB-taloon tai tulla kotiin rakkaiden pariin, Marko sanoo. 

On riski lähteä mukaan näin tällaiseen formaattiin, On pakko kysä, mikä oli pahin skenaario, miten voi käydä, sillä some ja keskustelupalstat ovat armoton väline.

– Minulla ei ole taustalla mitään sellaista, josta voisi vetää jotain somedraamaa. Vaikka olin talossa maltillisesti, niin silti on minusta saatu väsättyä meemejä. Sen koen vain positiivisena ja hauskana. En ala perkaamaan mitä minusta kirjoitellaan, siihen ei ole mitään tarvetta, Marko sanoo. 

Marko toimi tyylikkäästi urheiluseura Urhon mannekiinina: päällä oli tuttu punainen huppari varustettuna Urhon logolla, ulos mentäessä päähän sujahti tuttu sini-puna-valkoinen pipo. Markoa alettiin kutsua asukkaiden keskuudessa Urhon mieheksi. Jäikö vielä joku ässä matkalaukun pohjalle? 

– En ennättänyt käyttää Huima-Urhon t-paitaa, se jäi ruudusta puuttumaan. 

Sitten tuhannen taalan kysymys: Oletko mieluummin BB-Marko vai Urhon mies?

– Kyllä mä oon Urhon mies. Se nimittäin tunnetaan BB-Markona, Marko hörähtää. 

Jos saisit valita 30 000 euron voittajan, niin kuka se olisi?

– Kyllä mä sen Ruzbehille antaisin, Marko sanoo pitkän pohdinnan jälkeen.

Big Brother on maailmanlaajuinen tositelevisioformaatti, jossa kilpailijat asuvat 12 viikon ajan muulta maailmalta eristetyssä talossa. Kilpailijoita on aluksi 12 ja viikoittain yksi tai useampi kilpailija häädetään talosta, viimeiseksi taloon jäänyt voittaa rahapalkinnon, 30 000 euroa. Big Brother Suomi -ohjelman tuottaa Nelonen Media

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy