Äänekoski kilpaili pari vuotta sitten ankarasti saadakseen Vapon ja Metsäliiton suunnitteleman biodieseltehtaan. Toive ei toteutunut, mutta biodieseliä on valmistettu jo pitkään äänekoskelaisopein.
Äänekoskelaiset Kimmo Piilola ja Timo Honkonen pykäsivät oman biodieseltehtaansa kymmenisen vuotta sitten Vilppulaan, jossa Honkonen tuolloin asui. Raaka-aineeksi tarvitun käytetyn öljyrasvan kaksikko keräsi muun muassa ravintoloista.
– Bisnekseksi siitä ei ole, sillä raaka-aine pitää keräillä niin monesta paikasta, kertoo nykyään Porvoossa asuva Piilola.
Vilppulan tehdas on hiljentynyt, mutta Piilola jatkaa tuotantoa omiksi tarpeikseen. Honkonen virittelee omaa tuotantolaitostaan Äänekoskelle, jonne hän on palannut vuosien jälkeen.
– Koulun fysiikan ja kemian opit ovat olleet tarpeen, kun olemme leikkineet prosessitekniikan insinöörejä, Piilola heittää.
Hevosenkengittäjän ammattia harjoitteleva Piilola on ehtinyt siinä sivussa opiskella muun muassa sisustusarkkitehtuuria taideteollisessa korkeakoulussa. Hän muistelee aikaansa Äänekoskella keskiviikkona ilmestyvässä ÄKSän printtilehdessä.
























